Mutta missä ovat naulakot?

Terve,
Olemme tässä huomanneet, että täältä maailman kolkasta uupuvat naulakot. Aluksi ajattelimme, että ehkä tietyissä paikoissa ei ole naulakoita. Mutta nyt olemme huomanneet, että on enemmän sääntö kuin poikkeus ettei naulakkoa löydy kun sitä etsii.

Ensimmäisen tämän totesi ääneen tyttäremme tullessaan koulusta. Hän sanoi, että on melko hankalaa koulussa miettiä mihin takkinsa tunkisi, kun tulee sisälle. Heidän luokassaan ei ole selkänojallisia tuoleja, sen sijaan siellä ns. pirttipöytä-tyyppiset pöytä- ja tuoliratkaisut. Tyttäremme sanoi, että luokkakaverit tunkevat takit joko lokerikkoonsa (sellainen avohyllykkö, jossa säilytetään kirjoja) tai reppuunsa. Tai sitten takki pidetään päällä tunnilla. Täällä näin syys/talviaikaan sataa lähes joka päivä, joten voitte kuvitella miten hyviä säilytyspaikkoja nämä ovat takille.

Nuorimmaisellemme tämä naulakoiden puuttuminen on aiheuttanut sen, että takki tuppaa unohtumaan kouluun. Lukukauden alussa takki lähti maanantaina kouluun ja saattoi tulla perjantaina kotiin, jos olin muistanut muistuttaa häntä siitä joka päivä.... Nyt kun ilmat ovat kylmenneet takki saattaa pari kertaa viikossa käydä kotona, silloinkin tosin repun pohjalle sullottuna. Eräänä päivänä kun olin lapsia vastassa koulussa satuin näkemään poikamme käytävässä menossa ruokasaliin hakemaan eväslaukkuja (on kuulemma ihan hänen lempihommaansa kun saa viimeisellä oppitunnilla mennä hakemaan koko luokan eväslaukkuja). Siellähän se nuorimmainen viipotti takki päällä ruokalaan. Kysyin häneltä koulupäivän päätyttyä miksi hänellä oli takki päällä vaikka oppituntia oli vielä noin 15 minuuttia jäljellä. Hän totesi, että se oli tainnut olla hänellä koko iltapäivän päällä, koska unohti ottaa sen pois päältä tullessaan sisälle jälkimmäiseltä välitunnilta.

Eikä niitä naulakoita ole pahemmin näkynyt ravintoloissakaan. Joka kerta kun menemme syömään ravintolaan, pyörimme hetken ympyrää ja loppujen lopuksi sullomme takit johonkin mihin ne parhaiten mahtuvat eivätkä kastele meitä.

Mukavaa viikon jatkoa! Täällä on pitkä viikonloppu tiedossa, koska huomenna on Thanksgiving. Me lähdemme Seattlen suuntaan perjantaina kolmeksi päiväksi. Minulla on tarkoitus seikkailla kaupungin kaduilla muutama kilometri enemmän kuin loppu perheen, mutta katsotaan miten käy :)

-S

Vanhempainvartit

Pitkästä aikaa vähän kuulumisia. Elämää menee eteenpäin tasaiseen tahtiin. Juuri tuli puoli vuotta elämää tällä puolen Atlanttia täyteen.

Viime viikolla meillä oli lasten vanhempainvartit koululla. Koulua on nyt käyty ensimmäinen semester, joten oli aika tavata lastemme opettajat "Parent Conference:ien " merkeissä. Näihin vanhempainvartteihin on varattu opettajille yksi ilta sekä kaksi kokonaista päivää. Eli oppilailla oli vapaata koulusta viime viikon keskiviikko ja torstai, koska opettajat pitivät vanhempainvartteja. (Lisäksi perjantaikin oli vapaata koulusta, koska oli Veterans Day.) Hieman eritavalla järjestetty nämä vanhempainvarttitapaamiset kuin Suomessa. Tiukka kahden ja puolen päivän rutistus ja sitten on vartit pidettynä.

Jokaiselle oppilaalle ja vanhemmille oli varattu 20 minuuttia aikaa opettajan kanssa. Varttien väliin ei ollut jätetty yhtään väliä, joten tästä 20 minuutista ei lipsuttu. Olin varannut meille ensimmäiset mahdolliset varttiajat tiistai-illalle (16.00 ja 16.20). Ensin meillä oli nuoremman lapsen vartti. Tässä kahdessa kymmenessä minuutissa käytiin tehokkaasti läpi kaikki kokeet ja testit, jotka hänelle on tehty sekä katsottiin miten ne ovat sujuneet. Keskustelussa käytiin vain läpi opillisia asioita, emmekä edelleenkään tiedä kuinka paljon lapsemme sählää, höpisee, vaeltelee tai touhuaa jotain muuta asiaan kuulumatonta luokassa tai muualla koulussa😊

Opillisesta nuorimmaisella menee kuulemma mukavasti. Kirjoittaminen ja lukeminen ovat edistyneet hyvin. Matikassakin pärjää kuulemma ihan kivasti. Ainoa asia, josta opettaja ei ollut oikein päässyt selvyyteen oli luetun/kuullun ymmärtämisen taso. Kotona tätä englannin osaamista näkyy vielä melko vähän, joten en osaa sanoa miten hyvin nuo opettajan arviot pitävät paikkansa. Mutta yhden asian meidän tokaluokkalainen on ainakin oppinut.... hän käyttää THE sanaa erittäin sujuvasti ja erittäin paljon. Tässä muutama esimerkkilause:

- This is the funny. (Oli tällä lauseella selittänyt luokkakaverille, että kyseessä on vain paloharjoitus, ei oikea tulipalo. Luokkakaveri oli kuulemma vastannut: "This is not funny!")

- This is the not. (jos hän haluaa vastata johonkin, ettei asianlaita ole näin)

- This is my sister's the butt.

(Eilen katseltiin Youtubesta muutama The Joulukalenterin jakso. Jotenkin se tuli mieleen kun kuunteli näitä poikamme lausahduksia....)

Nuorimmaisen vartti kesti tasan kaksikymmentä minuuttia. Sieltä lähdimme koko porukka juoksujalkaa toiselle puolelle koulua tyttäremme varttiin. Myös hänen vartissaan käytiin opillinen puoli läpi. Opettaja oli ottanut printin, missä näkyi tähän astiset suoritukset. Mukavasti on vanhemmalla lapsellammekin mennyt. Ilmeisesti hän puhuu koulussa jo rohkeasti englantia. Kirjoittaminen on alkanut sujumaan. Ainoa asia, joka kuulemma turhauttaa häntä on se, ettei hän pysty vastaamaan niin kuin hän vastaisi, jos saisi kirjoittaa suomeksi. Matikkakin on ruvennut sujumaan ihan kivasti. Alkuun se tuntui vähän hankalalta, koska täällä mekaanisen laskemisen lisäksi vastaukset tulee usein selittää myös sanallisesti. Kertoa siis miksi vastaus on näin. Tai miksi tehtävässä oleva esimerkkilasku on laskettu väärin. Välillä sekä lapsella että vanhemmilla on noussut sauhu korvista, kun tehtävissä on lukenut "Explain your thinking".... Mutta nyt nämä laskut ovat ruvenneet sujumaan, kun niihin on tottunut. 

Jos olen oikein ymmärtänyt nämä olivat lukuvuoden ainoat vartit. Eikä minulla ole oikein selvinnyt missä vaiheessa täällä saa todistuksia tai väliarviointeja. Mutta eiköhän se jossain vaiheessa selviä meille. Mielenkiinnolla jäämme odottelemaan. 

Ja ensi viikolla on sitten Thanksgiving eli taas pari päivää vapaata aamuherätyksistä ja eväiden tekemisistä 👍

-S

edit: Ihan unohtui mainita eräs asia liittyen vanhempainvartteihin. Pari viikkoa ennen vartteja vanhempainyhdistys lähestyi vanhempia sähköpostilla, jossa pyydettiin jälkiruoka- ja juomalahjoituksia opettajille varttipäiviksi. Vanhempainyhdistys osti suolaista syötävää ja kattoi opettajille opehuoneeseen pöydän koreaksi. Varttien jälkeen tuli vanhempainyhdistykseltä jälleen sähköposti, jossa kiiteltiin jälkkäri- ja juomalahjoituksista. Opettajat olivat olleet kuulemma yllätettyjä ja mielissään, kun pääsivät nauttimaan opehuoneen tarjoiluista ruokatunnilla ja kahvitauolla varttipäivien aikana. Ja varmasti pysyivät opet hyvällä tuulella vanhempainvarteissa, kun oli mahat täynnä 😉

Olen huomannut, että täällä vanhempainyhdistys kiittelee esim. sähköposteissaan opettajia arvokkaasta työstä, jota he tekevät. Toki he myös mahdollistavat lapsille sellaisia juttuja joihin julkisella koulupuolella ei olisi muuten mahdollisuuksia (retket, tarvikkeita luokkiin jne.). Suomessa vanhempaintoimikuntien toiminta taitaa enemmän painottua tuonne oppilaiden viihtyvyyden ja hyvinvoinnin tukemisen puolelle.

Lenkkeilyä

Moi,
Olen harrastanut juoksemista epäsäännöllisen säännöllisesti noin viisi vuotta. Olen juossut reilu kymmenen puolimaratonia ja neljä maratonia. Juokseminen on sitä kuuluisaa omaa aikaa. Tammelassa oli mahtavat juoksumaastot. Syrjäharjulla sai nollattua hyvin työpäivän jälkeen, kun ihasteli maisemia ja haisteli metsän tuoksuja.

Toinen tärkeä syy miksi juoksen on se, että se tarjoaa aikaa jutella ystävien kanssa ilman "äitiiiii"-huutoja. Mikä sen parempaa kuin juosta ja jutella ystävän kanssa rauhassa kaikesta mitä mielessä on. Ja joskus sitä päädytään juttelemaan jopa melko syvällisiä asioita. Ystävän kanssa juokseminen pakottaa myös lähtemään lenkille silloinkin kun ei millään jaksaisi. Ilman juoksutreffejä olisi minulta jäänyt monet aamulenkit välistä.

Huomattuani, että juokseminen tarjoaa mahdollisuuden omaan aikaan kehittelin hieman näitä lenkkireissuja pidemmäksi. Maratonreissut ovat olleet minilomia. Kun reissussa on muutaman päivän hyvässä seurassa ehtii käydä katsomassa nähtävyyksiä (Euroopasta löytyy monia hienoja kirkkoja 😉), shoppailla, syödä hyvin ja käydä sitten juoksemassa pikku lenkkikin yhtenä päivänä. Mikä sen mukavempaa kuin yhdistää monta mukavaa asiaa. Ja onhan se niin, että kun on joku tavoite mitä varten treenaa, sitä tulee lähdettyä helpommin lenkille.

Muutettuamme tänne lenkille lähtö on ollut vaikeaa. Ensinnäkin minulla ei ole "juoksusiskojen" seuraa täällä. Ei voida suunnitella mihin sitä seuraavaksi mennään porukalla juoksemaan. Uusi ilmasto on myös tuonut omanlaisensa haasteet. Jos Suomessa talvella oli välillä vähän haastavat kelit ja juoksemiset jäivät vähemmälle, nyt on asian laita vähän toisin... Täällä oli kesällä pitkään niin kuumaa, että tällainen viileässä juoksija oli hätää kärsimässä. Lenkeistä ei tullut mitään. Vaikka varustauduin mahdollisimman hyvin kuumaa keliä silmällä pitäen, lenkit jäivät kesken. Ja se harmitti hirvittävästi.

Mutta onhan tässä hyviäkin puolia. Uusia lenkkimaastoja on paljon (myös eksymisen paikkoja). Kun ei ole liian kuumaa niin on mukava keli jolkotella. On myös ollut jännittävää seurata virtuaalisesti ystävien menoa juoksutapahtumissa ja lenkeillä. On kutkuttavaa valvoa yöllä ja seurata kuinka ystävien matka etenee esim. HHM:llä.

Ja kaikkein mukavinta on se, että pääsee uusiin juoksutapahtumiin (toki olisi kiva, jos siellä olisi suomalaiset juoksukaverini). Olen nyt käynyt kahdessa eri tapahtumassa. Heinäkuussa kävin Washingtonin osavaltiossa juoksemassa kympin Twilight Half Marathon-tapahtumassa. Alunperin olin ajatellut juosta siellä puolikkaan, mutta kun lämpömittari näytti vähän ennen starttia lähes 30 astetta plussaa, ajattelin ettei ole mitään järkeä lähteä juoksemaan puolikasta, kun olin käynyt tosi vähän juoksemassa huhtikuisen maratonin jälkeen.

Tapahtuma oli hyvin järjestetty. Ilmoittauduin vasta paikan päällä. Se sujui näppärästi ja nopsasti. Hinta oli aika suolainen (niin kuin täällä monissa muissakin tapahtumissa, vaikka ilmoittautuisi hyvissäkin ajoin) varsinkin jos vertaa noihin itäisen Euroopan juoksutapahtumiin, joissa olemme käyneet. Tunnelma oli rento ja ihmiset hyvällä tuulella. Reitti oli mukava, tasainen ja maisemat kauniit. Tapahtumaa mainostettiin tapahtumaksi, jossa pääsee juoksemaan "illalla jolloin on viileämpää". Harmittavasti täällä oli juuri helleaalto, joten viileää ei ollut, mutta se oli mukavaa, että juoksun lähtö oli vasta kuudelta illalla.

Suurin osa juoksutapahtumista täällä alkaa hyvin aikaisin, yleensä lähtö on viimeistään kuudelta tai seitsemältä. Tämä johtunee siitä syystä, että silloin on helpompi sulkea teitä. Täällä tuota liikennettä riittää aina kellon ajasta riippumatta. Toinen tapahtuma, jossa olen käynyt täällä oli Garlic Festival-tapahtuman yhteydessä järjestetty juoksutapahtuma. Juoksin täällä puolikkaan. Ilmoittautumisen olin taas jättänyt tapahtuma-aamuun. Odottelin loppuun asti millainen keli tulee. Ilma oli viileä, joten heräsin viideltä ja lähdin kuuden maissa kohti tapahtumapaikkaa. Ilmoittautuminen sujui taas näppärästi paikan päällä. Reitti oli upea, se kiersi maalaismaisemassa päivän valjetessa. Lenkki kierrettiin kahteen kertaan. Matkan varrella oli pari pitkää nousua. Mutta onneksi myös laskua löytyi tasaamaan sykettä nousujen jälkeen.

Molemmissa tapahtumissa oli huoltopisteitä matkan varrella, joista sai juotavaa. Maalissa odotti kalja/siideriteltta, josta juoksivat saivat kaksi ilmaista juomaa. Ensimmäisessä tapahtumassa oli myös pientä naposteltavaa maalissa (tamaleja ja pipareita 😊) Ekasta tapahtumasta sai hienon paidan ja toisesta ison valkosipulin ja juoksusukat. Ja toki molemmista sai myös muistomitalit.

Se täytyy vielä nostaa esiin näistä kummastakin tapahtumasta, että molemmissa oli paljon ihmisiä, jotka kävelivät koko matkan. Ja vauhdikkaasti kävelivätkin! Juoksijoiden joukosta löytyi myös monen kokoista osallistujaa, enemmän kuin suomalaisista tapahtumista. Hieno juttu!

Molemmista tapahtumista jäi hyvä fiilis itselle, vaikka itse juoksu kulki todella hitaasti.... Mutta kun kaikki oli hyvin organisoitu, niin tällainen pikkujuttu ei niin sitten haittaa.

Tästä tuli tällainen sekava sillisalaatti, en oikein itsekään tiedä mikä tässä oli varsinainen idea. Vähän niin kuin mun juoksuharrastus 😂

Twilight Half Marathon, 10K and 5K

Garlic Festival Half Marathon, 10K and 5K

- S

Koulu

Moikka,
Lapsilla alkoi viime viikon tiistaina vihdoin koulu. Jännitys oli melkoinen (ainakin minulla) maanantai iltana, eikä uni meinannut tulla. Vanhemman lapsemme jännitystä lievensi eräs melko mukava tapaus. Ovikellomme soi maanantaina ja oven takana olivat viereisessä talossa asuva perhe (äiti, isä ja tytär). He olivat tulleet tuomaan S:lle pipareita ja kertomaan, että heidän tyttönsä on samalla luokalla ja on S:n kaverina ekana päivänä koulussa ja auttaa jos tarvetta on. Oli ihana nähdä, kuinka tyttäremme kasvoille tuli iso hymy ja hän huokaisi helpottuneena.

Tiistaina sitten lähdimme koko perheen voimin koululle. Lapset kerääntyivät saliin ja sieltä he sitten lähtivät opettajien johdolla omiin luokkiinsa. Kyllä me vähän ihmetellen katselimme Jannen kanssa toisiamme, kun molemmat lapsemme lähtivät reippaasti kohti omia luokkiaan. Olimme varautuneet siihen, että jompi kumpi lyö liinat kiinni, eikä suostu lähtemään. Ehkä neljän kuukauden kesäloma oli tehnyt tehtävänsä ja lapset olivat enemmän kuin valmiita kouluun!

Lapsemme käyvät julkista alakoulua. Koulussa on luokat eskari-6. Oppilaita on yhteensä noin 450. Luokat ovat melko isoja. Nuoremman lapsemme luokalla (2. luokka) on 26 oppilasta ja vanhemman luokalla (5. luokka) 32 oppilasta. Täällä luokka-aste määräytyy sen mukaan onko syntynyt ennen vai jälkeen syyskuun ensimmäisen päivän (alkuvuotiset aloittavat koulun vuotta aiemmin kuin Suomessa). Tästä syystä vanhempi lapsemme hyppäsi yhden luokka-asteen yli tänne muuttaessamme. Onneksi nuorempi lapsemme on loppuvuotinen, joten hänen ei tarvinnut siirtyä ykköseltä kolmoselle.

Lastemme koulun toimintakulttuurissa korostuu positiiviseen toimintaan kannustaminen.  Koulussa on käytössä positiivisen palautteen järjestelmä. Vähän samanlainen kuin Suomessa joissain koulussa käytössä oleva Prokoulu-toimintamalli. Tämä on omasta mielestäni loistava toimintamalli! Olen käynyt muutamassa koulutuksessa, jossa tätä toimintamallia on käyty läpi ja koen sen olevan tehokas systeemi. Ideana on, että lapset saavat toivotunlaisesta käytöksestä positiivista palautetta. Naapurin poika tuli viime viikolla kertomaan minulle ylpeänä, että oli jo saanut ensimmäisen positiivisen palautelapun 😊

Toisena päivänä lapset menivät jo rohkeasti bussilla kouluun. Bussi hakee tuosta asuntokompleksimme pääsisäänkäynnin luota kello 6.58. Koulu alkaa 7.45. Eli kello pärähtää aamulla kuudelta. Viime perjantaina näimme jo melkein myöhästymisen bussista. Pieni tyttö juoksi toinen lenkkari jalassa ja toinen kädessä bussiin ehtien siihen juuri ja juuri. Koulu loppuu 14.05 paitsi keskiviikkoisin, jolloin se päättyy jo 13.35. Päivät ovat joka luokka-asteella yhtä pitkiä. Ei ihme, että viime viikolla eskarilainen nukahti bussissa tyttömme viereen. Bussikuski sitten kävi herättelemässä hänet, kun bussi tuli tähän meidän pysäkille.

Koulupäivien pituuden lisäksi toinen isompi ero lukujärjestyksissä Suomeen verrattuna on se, että taito- ja taideaineita on hyvin niukasti lukujärjestyksessä. Molemmilla lapsillamme on 2x30 minuuttia liikuntaa viikossa. Samoin musiikkia on 2x30minuuttia. Kuvaamataitoa ei ole lukkareissa ollenkaan. Lapset totesivatkin, ettei liikuntatunneilla pahemmin ehdi tekemään muuta kuin menemään jonoon....

Toinen asia mitä lapsemme ovat kovasti kummastelleet ovat monenlaiset eväät, joita lapsilla on. Kuulemma (?) melkein kaikilla on pieni sipsipussi eväslaukussa tai joku muu kiva herkku. Ja juomaksi suurimmalla osalla, jotka tuovat omat eväät, on pillimehu. Ja erityistä kummastusta on herättänyt koulusta ostettava ruoka. Viime viikolla listalla oli mm. kananugetit, juustopitsa, hampurilainen jne. Tähän asti lapsemme ovat olleet tyytyväisiä eväisiin, jotka olen laittanut heille. Heillä on ollut eväänä mm. makaroonilaatikkoa, nuudeleita & kanaa. Ja herkkuna viinirypäleitä tai kuivattuja banaanilastuja.

Opiskelut eivät ole vielä lähteneet kunnolla käyntiin. S:llä oli ollut matikan lähtötasotesti. Siinä pulmaa oli aiheuttaneet erilaiset matemaattiset symbolit (esim. jakolaskusymboli on erilainen kuin Suomessa). Samoin matemaattiset sanat olivat olleet haastavia. Ilmeisesti S ymmärtää melko hyvin mitä tunneilla puhutaan ja hän myös itse puhuu jo koulussa englantia. Nuorempi lapsemme käyttää kuulemma sujuvasti google-kääntäjää. Ja on hänkin jo jotain oppinut. Perjantaina hän tilasi sujuvasti itselleen juoman ravintolassa. "One coke, please" tuli niin pontevasti!

Ilmeisesti lastemme englannin kielen taidot on testattu myös. S totesi, että osasi muutamia kohtia ihan kivasti. J totesi ettei osannut mitään.

-S

Kouluun tutustumisilta

Vihdoinkin! Tässä on nyt toukokuusta asti odoteltu koulun alkamista. Hieman liian pitkä kesäloma tämä neljä kuukautta, ainakin minun mielestäni. Toukokuussa kävimme koulun toimistolla piipahtamassa ja kiertämässä koulun koulupäivän päätyttyä. Mutta muuten ei olla koulumaailmaan sen kummemmin päästy ottamaan lähikontaktia.

Koulut alkavat täällä Hillsborossa ensi tiistaina. Tänään oli lastemme tulevalla koululla tutustumisilta. Kyllä sitä on odotettu. Tunnelma rupesi olemaan sen verran riehakas, että vein lapset leffaan päivällä vähän rauhoittumaan/omia hermojani lepuuttamaan. Isot popparit ja löhötuolit rauhoittivat meitä kaikkia.

Tutustumisiltaa oli mainostettu teemalla "Tapaa lapsesi tuleva opettaja". Jos tänään ei päässyt paikalle huomenna voi soittaa koululle ja kysellä kuka lapsen tuleva opettaja on. Tätä ennen lapsen tulevaa opettajaa ei ole saanut tietää.

Lähdin lasten kanssa kolmistaan koululle, koska J oli vielä töissä. Sovimme, että hän tulee sitten suoraan koululle kun töiltään pääsee. Tilaisuus alkoi sillä, että koulun liikuntasalissa jokainen oppilas kävi hakemassa oman luokka-asteen pöydän äärestä lapun, jossa luki tulevan opettajan nimi. Menimme ensin hakemaan tulevan kakkosluokkalaisen lapun. Hänen tuleva opensa on Ms. F. Lapsemme muistivat heti, että hänen kanssaan olemme jutelleet toukokuussa kun kävimme koululla. Nuorempi lapsemme huokaisi helpotuksesta, ilmeisesti opettaja oli hänelle mieluinen. Sitten menimme vitosluokkalaisten jonoon. Täällä pöydän takana oleva nainen kysyi pojaltamme hänen nimeään. Hän luuli, että poikamme on tulossa vitoselle... Lapsemme ovat ilmeisesti melko pitkiä täkäläisen mittapuun mukaan.... Korjattuani, että tyttäreni on tulossa vitoselle hän sai lapun, jossa kerrottiin hänen tulevan opettajan olevan Mr. J.

Tämän jälkeen lähdimme käymään kummankin tulevassa luokkahuoneessa. Menimme ensin Ms. F:n luokkaan. Siellä pääsin täyttämään ison kasan lupalappuja ym. Tämä meni vielä oikein hyvin. Mutta sitten iski suuri hiki päälle....

Meillä oli lista tarvikkeista jotka piti hankkia koulua varten. Olimme käyneet hankkimassa kaikki listalla olevat tavarat hyvissä ajoin (= heti kun ne tulivat kesäkuussa kauppoihin). Tänään sitten iltapäivällä nimikoin näitä tavaroita S:n kanssa. Esim. kaikkiin 24 liimapuikkoon oli kirjoitettu permanent-tussilla nimi. Samoin Fiskarsin saksiin, puukyniin, tusseihin, nenäliinapaketteihn jne. Mutta eihän niitä olisi tarvinnut nimetä.... Nämä koulutarvikkeet kerättiin kaikki yhteisiin laatikoihin..... Eli tulevat yleiseen käyttöön. Vaikka olin varustautunut teknisellä urheilupaidalla niin hiki valui pitkin selkää samalla tavalla kuin maratoonia juostessa. Onneksi eräs äiti lohdutti minua, että hän oli tehnyt samalla tavalla viime vuonna. En siis ollut varmasti ensimmäinen joka teki näin.

Vanhemmalla lapsellamme meinasi hieman päre palaa, kun en saanut hänen opettajaltaan heti selkeää vastausta mitä näiden nimettyjen tavaroiden kanssa tehdään. Mun hikoilun määrä rupesi olemaan tässä vaiheessa jo niin paha, että kaipasin otsalle hikipantaa, joka olisi pysäyttänyt päästä tippuvan hien. Onneksi juuri silloin henkiseksi hikipannaksi kiirehti töistä päässyt J. Sain itseni koottua ja tilanteen selvitettyä, kun hän lähti nuoremman lapsemme kanssa tervehtimään Ms. F:ää. Mr. J sanoi, että tyttäremme voi pitää nimetyt vihkonsa. (Kävin nyt kuitenkin varmuuden vuoksi ostamassa muutaman vihkon, liimapuikkoja ja puukynät jotka S voi viedä luokkaansa yhteiseen jakoon). Ja näihin en kirjoittanut nimiä...

Saimme myös lastemme opiskelijanumerot, joiden avulla pystyin kirjautumaan koulubussipalvelusivulle. Olinkin jo naapurin rouvalta kuullut, että koulubussi tulee melko hyvissä ajoin hakemaan lapset kouluun. Ja näinhän se on... Enpä usko, että meidän lapset valittavat näiden Amerikan vuosien jälkeen enää "kasin aamuista". Täällä koulu alkaa 7.45. Bussi tulee hakemaan lapset 6.58, eli meidän on hyvä olla pysäkillä viimeistään 6.50. Tarvinnee vähän aikaistaa nukkumaanmenoa.....

Mielenkiinnolla jään odottamaan millaista koulunkäynti täällä on.
-S

Tässä mä istun

Moikka,

Tässä punaisella tuolilla minä istun ja olen henkisenä tukena. Tai tulkkina. Poikamme oli useampana päivänä pyöräillyt pihapiirissä leikkivien lasten ohi uskaltamattta kuitenkaan sanoa heille mitään. Kovasti olen rohkaissut ja sanonut, että käy vaikka huikkaamassa "Hi", mutta eiliseen asti rohkeus ei ole riittänyt. Mutta eilen hän tuli taas pyöräkierrokseltaan iso hymy huulilla ja kertoi, että oli uskaltanut sanoa "Hi". Ja taas hän lähti uudelle kierrokselle. Seuraavan kierroksen jälkeen hän tuli kertomaan, että oli sanonut pihalle leikkiville lapsille "I am from Finland.". Ennen seuraavalle kierrokselle lähtöä harjoiteltiin kuinka sanotaan "My name is J". Ja niin hän lähti taas. Hankalin lause, jota käytiin monta kertaa varmistamassa ennen kuin se sanottiin oli "I do not speak English". Mutta kuulemma senkin sanominen oli onnistunut joten kuten.

Ja siitä se lähti. Ilta yhdeksään asti hän leikki lasten kanssa pihalla. Ja nyt ollaan taas pihalla. Minun pitää kuulemma istua tässä tuolilla ihan varmuuden vuoksi. Ja kyllähän minä istun.

Nuorempi lapsistamme ei ole osoittanut kovin suurta kiinnostusta englannin kieltä kohtaan. Nyt viimeisten viikkojen aikana on kuitenkin tapahtunut muutos. Hän kyselee telkkariohjelmia katsellessaan useasti: "Mitä tuo tarkoittaa?", samoin hän lueskelee sanoja rakennuksista ja muualta. Ilmeisesti nyt on löytynyt pieni kipinä kielen oppimiseen.

Vanhemmalla lapsellamme on hieman erilainen lähestyminen tuohon englannin oppimiseen. Hän on alusta asti ollut kiinnostunut mitä sanat tarkoittavat ja miten sanat lausutaan. Lisäksi hän on lueskellut englannin oppikirjoja. Toki hän oli myös ehtinyt opiskelemaan englantia vuoden koulussa ennen kuin muutimme tänne. Hän ilmeisesti myös ymmärtää melko paljon mitä ympärillä puhutaan, muttei ole vielä uskaltautunut puhumaan. (Hän ei kuulemma viitsi sanoa mitään ääneen, jos hän lausuu väärin tai unohtaa jonkun sanan...) Eilenkin hän keksi miten voi sujuvasti kommunikoida pihapiirin lasten kanssa.... hän haki kännykkänsä ja käytti sujuvasti Google kääntäjää.

Mielenkiinnolla seuraan tästä punaiselta tuolilta miten asiat etenevät.
-S

Oregonin Floora ja Fauna

Viikonloppuna saimme mahtavia vieraita, kun Ruotsalais-Suomalainen pariskunta oli seuranamme parin päivän ajan heidän Pohjois-Ameriikan kiertueensa varrella. Päätimme porukalla pakata kaikki 6 ihmistä eväineen autoon ja suunnata Mt. Hoodille maisemia ihastelemaan. Oikein jo amerikkalaistuneina otimme mukaan suuren kylmälaukun, johon kaupasta ostimme ison valmispussin jäitä. Erittäin kätevä tapa pitää juomat kylmänä, vähemmän kätevä tapa pitää eväsleivät kuivina jäiden sulaessa.

Mt. Hoodille ajaessa teimme esimmäisen pysähdyksen noin 1km korkeudella sijaitsevaan Goverment Campiin. Kyseessä on oikein tyypillinen laskettelukeskus, josta löytyy ravintoloita, kauppoja, sekä tänne tyypillinen "Tourist info". Suosittelen jokaiselle täällä matkaajalle aina rohkeasti menemään sisään näihin infopisteisiin, joita löytyy lähes jokaisesta luonnonpuistosta ja nähtävyydestä. Yleensä näiden yhteyteen on rakennettu mielenkiintoisia museoita, joista saa lisää paikallistietämystä sekä uusia ideoita matkoihin. Tällä kertaa opiskelimme Mt. Hoodin aktiivisuudesta kertovaa historiaa, laskettelun historiaa, paikallista luontoa, sekä metsän hakkuita. Lisäksi karttoja tutkiessamme saimme idean ajaa vuoren rinnettä ylemmäs Timberline Lodgeen, joka sijaitsee noin 2km korkeudella ja niin ylhäällä kuin kyseisellä vuorella autolla pääsee.

Perillä näkymät olivat huimat aina ympärillä sijaitseviin laaksoihin, että vuoren huipulle asti. Teimme myös pienen patikointiretken, joka ei mitallaan päätä huimannut, johtuen ohuesta ilmasta korkealla, sekä ”hieman” narinaa aiheuttaneista lapsista. Näimme kuitenkin lunta sekä laskettelijoita, jotenkaan nämä eivät tunnu +30C lämmössä kovinkaan luonnollisita näkymiltä ja epäilen suuresti, että kemikaalien avulla ainakin toinen näistä pidetään olemassa. Laskettelijat olivat kyllä aika boheemien oloisia, joten voi olla kemikaaleilla tekemistä molempien kanssa.

Pikaiset ja vetiset eväsleivät nautittuamme päätimme jatkaa Hood Riverille, jossa aikaisemminkin olemme käyneet. Siellä kuitenkin lämpötila lähenteli jo +40C, joten pikaisen kävelyn jälkeen keskustassa, päätimme ajaa joen rantaan Kite-surffareita katsomaan.

Iltaa kohden suuntasimmekin sitten Portlandin keskustaa ihmettelemään ja päätimme mennä syömään Jake´s Grill nimiseen ravintolaan, jonne olen jo pitkään halunnut mennä käymään. Tämä ravintola on hieman parempaa sorttia ja vaikka kyseessä on Yhdysvallat niin täällä näkee jopa hyvin pukeutuneita ihmisiä syömässä. Siksi hieman epäilimme, että mahtaako meille löytyä pöytää kun hikisen likainen seurueemme shortseissa pelmahti vastaanottoon. Lisäksi nuori kaveri joka meidät otti vastaan ilmoitti käyvänsä katsomassa onko pöytiä, jolloin olin varma, että hän menee vain sermin taakse piiloon ja pelaamaan aikaa, että lähtisimme ovesta ulos. Pöytä kuitenkin löytyi, tosin ravintolan siitä päästä, missä ei yhtään muuta asiakasta ollut. Ruoka oli todella hyvää ja kerrankin myös meidän lapset ymmärsivät käyttäytyä lähes keskivertoihmisen tavoilla.

Ikävissämme eilen hyvästelimme ystävämme, sillä heidän oli aika jatkaa kohti etelää ja uusia haasteita. Mukavaa oli ja lisää vieraita odotellaan!

Floora on täällä hienoa ja yllättävää, mutta niin on myös Faunakin. Eilen laittaessamme lapsia nukkumaan, huomasi S makuuhuoneen seinän ja katon rajassa jotakin mustaa. Lähempi tarkastelu osoitti tämän ihanuuden olevan musta hämähäkki, jonka keskiosa oli noin kahden euron kolikon kokoinen. Vaikka en mielellään miltään elävältä elämää riistä, niin hämähäkit minun makuuhuoneessa saa aikaan primitiivisen puolustusreaktion ja metsästysvietin heräämään. Suuri taistelu aloitettiin vielä pakkausmuovissa oleva pyykkilauta aseena ja jo parin iskun jälkeen hämähäkki tippui katonrajasta sängyn taakse lattialle. Varauduin varmistamaan voittoni ja siirsin sänkyä. Ja kuten varmaan arvaatte, hämähäkkiä ei näkynyt missään. Eli tieto siitä, että tämä paholaisen lähetti käytti kaikkia 8:aa jalkaansa siirtyäkseen alle viidessä sekunnissa pois näkyviltä, jonnekin sänkysi rakenteisiin hautomaan yöllä tapahtuvaa kostoa, sai edelleen auringosta punoittavan niskani hikoamaan. Käänsin ympäri ja ylösalaisin peitot, tyynyt, patjat, lakanat ja koko sängyn, mutta hämis oli teillä tietämättömillä. Tappion myöntäneenä, mutta edelleen järkyttyneenä suuntasin iltapesulle ja toivoin, että hämis on ottanut niin pahat iskut, että ei koskaan enää palaa. Ja palasinhan se.

Suihkusta tullessani tämä sama kyseinen yksilö yritti jälleen naureskellen kiivetä seinää pitkin, mutta tällä kertaa viisastuneena otin pyykkilaudan avuksi Mikrobitin kesäkuun irtonumeron, joka ilmeisen raskaan tekstinsä ansiota JO kuudennen iskun jälkeen otti lopullisen voiton hämähäkistä. Rauha hänen sielulleen ja jos inkarnaatio on totta, niin toivon, että hämis syntyy uudelleen vaikka koppakuoriaisena tai jonakin muuta hitaampana hyönteisenä.

Eikä tämä ollut tarinan loppu. Ei suinkaan. 

Ilmeisesti taistelussa menehtyneellä hämiksellä oli isoveli. Painotan tässä sanaa oli, koska sen enempää yksityiskohtiin menemättä, kohtasi isoveikka saman kohtalon. Olin juuri sammuttamassa yövaloa, kun huomasin lattialla jotakin sinne kuulumatonta. Ei musta, mutta lähes ruskean kokolattiamaton värinen ja noin CD-levyn kokoinen, jos ei jopa taskuravun kokoinen hämähäkki. Muistan suunnilleen kuullostaneeni lähes pikkutytöltä kiljaistessani siinä vaiheessa, kun tajusin tämän yksilön uskomattoman kokonsa lisäksi olevan geeniperimältään Usain Boltin nopeudella varustettu hirviö. Hämyrin viilettäessä onneksi tällä kertaa lattialla, tarjosi pyykkilaudan iso pinta-ala kohtuullisen hyvän todennäköisyyden osumalle ja kun vielä varmistin lopputuloksen makaamalla pyykkilaudan päällä, muodostui taistelusta edellistä huomattavasti lyhyempi. Ne joita kiinnostaa, niin katsokaa Googlesta ”Hobo Spider Oregon” tai ”Giant House Spider Oregon”. Turha varmaan kertoa, että uni ei tullut ihan heti. Tänään käynkin Home Depotissa hakemassa hämyriansoja.

-J

Edit:

Home Depotissa käyty...

Ei ole elämää ilman koripalloa

Mistä on Amerikkalainen perhe-elämä tehty? Pitkistä työpäivistä, iltapalavereista, lasten harrastuksista, rahan tuhlaamisesta, pakasteruoasta harrastusten välissä ja lyhyistä TV-ohjelmista pitkien mainoskatkojen välissä. Niistä on amerikkalainen perhe-elämä tehty.

Tosiaan S on saanut viime viikkoina maistaa todellista ”Soccer mom” elämää. Vanhempi lapsistamme päätti ilmoittautua koripallo- sekä lentopalloleirille. Täällä tarjotaan lapsille mahdollisuuksia harrastaa kesällä ja heidän on mahdollista täyttää kalenterinsa eri tasoisilla urheiluleireillä. Leiri on sinäänsä harhauttava sana, koska käytännössä nämä ovat tunnin tai puolentoista mittaisia treenejä eri lajien parissa. Valittavissa on tasoja alkeiskursseista aina edistyneisiin asti. Tyttömme pelasi varman päälle ja otti koripallosta ”scrimmage” eli pelileirin ja lentopallosta alkeiskurssin.

Ensimmäinen kerta koripallotreeneissä sai kaipaamaan Suomea. Olimme ensimmäisinä paikalla vaikkakin vain noin 15 minuuttia ennen treenien alkua. Heittelimme tyttären kanssa ja odotimme innolla millaista porukkaa treeneihin alkaa saapumaan ja tyttäremme jo mielessään kuvitteli ne kaikki ihanat uudet kaverit joita hän saa. Yksi kerrallaan kentälle alkoi raahautumaan eri kokoisia ja näköisiä poikia, joita yhdisti ainoastaan se, että he kaikki saapuivat kentälle ulkotossuissa ja osa jopa farkkushortseissa. Siinä vaiheessa, kun kentällä oli 8 poikaa ja tyttäremme, olin jo ihan varma, että hän jättää leikin kesken. Mutta jotakin on tuossa tytössä tapahtunut. Hän alkupettymyksen jälkeen meni rohkeasti aloitusrinkiin ja aloitti lämmittelyn muiden mukana. Ite ohjaus oli kaukana siitä, mitä Suomessa ollaan tuon ikäisille totuttu opettamaan ja keskittyi lähinnä pallon pompottamiseen ja ihme selän takaa kuljetuskikkailuun.

Sitten koittivat itse pelamaaminen. Tyttäremme otti alussa varovaisen rennosti, mutta alkoi pian ottamaan peliä enemmän tosissaan. Mitään käsitystä jukkuepelistä ei tällä herraseuralla tuntunut olevan ja suomalainen FoKoPo:ssa kovan juniorikoulutuksen saanut tyttö selvästi oli järkyttynyt sohlauksen määrästä. Kaiken kyllä kruunasi se, että tämä tyttö dominoi kentän molempia päitä ja yritti saada muita mukaan joukkuepeliin. Tämä meni sen verran hienosti, että seuraavissa treeneissä eräs isä lähestyi minua ja kertoi hänen poikansa toivoneen pääsevän tänään pelaamaan tyttömme joukkueeseen.

Tästä on hyvä jatkaa ja korisleirejä pyritään ottamaan myös syksyyn, jotta kosketus palloon säilyy alkutalven koulujoukkueen try outteihin. Itse kausihan täällä alkaa vasta keväällä.

Lentopallo oli koko perheelle uutta. Saman tyylinen ”leiri” oli kyseessä, mutta erona on se, että tällä kertaa treenit ovat hienosti suunniteltu ja opetus systemaattista. Uskomattoman hienoilla perusharjoitteilla näitä lentopallon tulevia lupauksia viedään askel askeleelta kohti oikeaa pelaamista, samalla kuitenkin perusharjoitteita tehden. Tämä on onnistunut sen verran hyvin, että tyttäremme päätti jo koittaa seuraavalle tasolle ja ehkä myöhemmin oikein koulun joukkueeseen. Nyt haasteena on tuo nuorempi lapsemme, joka kulkee mukana siskonsa treeneissä. Osoittaa uskomatonta urheilullisuutta kun käy tauoilla joko heittelemään koripalloa tai kikkailemaan lentopallon kanssa, mutta ei suostu menemään yhteenkään alkeiskurssiin vaan kesittyy kuulemma mielummin puhelimella pelaamiseen siskonsa treenien aikana. Voi kun saisi jotenkin herätettyä hänelle halun mennä mukaan, koska taitoa on vanhempien geeneihin nähden jopa yllättävän paljon.

Itse kun olen yleensä silloin töissä, kun nämä harjoitukset tapahtuu, tarkoittaa tämä sitä, että S ajaa lapsia koululta toiselle ja hoitaa välissä muonituksen. Hetken jaksoimme tehdä ns. viikkoruokia eli makaronilaatikkoa tai spaghettikastiketta, mutta melko pian löysimme itsemme kaupan pakastehyllyltä ”TV-dinnereitä” selailemasta. Toisaalta, näiden ”pakasteherkkujen” laatu on täällä sen verran hyvä, että sekin siirtää kynnystä viikkoruokien valmistamisesta korkeammalle.

Itse olen myös jatkanut koripallon pelaamista siitä, mihin Reijon ja Ismon keskiviikkonkoriksessa jäätiin. Tuo vuorohan oli Suomessa aivan loistava; kovakuntoiset hieman vanhemmat ja vähän näitä vanhempia nuoremmat entiset pelaajat kokoontuivat pelaamaan puolitoistatuntia ilman taukoja. Ilmottauduin kesäliigaan Beavertonin THPRD:lle (Tualatin Hills Park and Recreation District) ja eräs joukkue minut ”draftasi” mukaan. Oletuksena ja sopimuksena oli, että pelaisimme 3 tasoisessa liigassa sitä 3. divisioonaa, mutta ilmeisesti joukkueenjohtajallamme oli kova usko taitoihimme ja oli kaikessa hiljaisuudessa ilmoittanut meidät 1. divisioonaan. Ensimmäinen peli paljasti tasosta karun totuuden siinä vaiheessa kun vastustajien kolmannen nopean hyökkäyksen jälkeen ja kolmannen vastustajan donkin jälkeen olimme 6-0 tappiolla. Pelit ovat päättyneet tasaisesti meidän noin 30-50 pisteen tappioon. Osaksi myös siksi, että 8:sta ilmoittautuneesta pelaajasta, meitä on pelissä aina se 5. Itse nautin kyllä edelleen pelaamisesta ja otankin sen täysin kuntoilun kannalta, mutta sen voin todeta, että joukkuepeliä täällä ei ilmeisesti opeteta kenellekään missään eikä ikinä. Kaikki tuntuu perustuvan siihen, että joko heitetään kolmonen mahdollisimman nopeasti ilman yhtään syöttöä tai ajetaan korille 3:a puolustajaa vastaan ja edelleen ilman yhtään syöttöä. Onneksi pääsin myös mukaan työpaikan lounastaukokorikseen, missä pelit ovat enemmän omalla tasolla, sekä paremmalla huumorilla varustettuja. Nyt tulee pelattua parhaimmillaan 3 peliä viikkoon ja ottaen huomioon, että alle kuukauden päästä täytän neljäkymmentä, voitte kuvitella kuinka nopeasti palautuvalla vanhalla raakilla on paikat jumissa.

Kelit ovat olleet täällä mahtavat. Jos oikein laskin, niin tänään saavutimme 38. yhtäjaksoisen sateettoman päivän. Päivälämpötilat tämän jakson aikana ovat olleet 25C – 36C ja pääosin täysin aurinkoisia. Saa nähdä kuinka pahasti tämä tulee sateena takaisin talven aikana. Osa on sitä mieltä, että täällä sataa putkeen 6kk ja osa sitä mieltä, että 4kk. Mene ja tiedä, kumpikin kuullostaa aika pahalta, mutta ei pitäisi onneksi olla ihan niin pimeää kuin Suomessa, koska muistaakseni täällä tammikuussa oleskellessani aurinko nousi siinä aamu seitsemältä ja laski ilta puoliseitsemän maissa.

Sunnuntaina saamme muuten ensimmäiset vieraamme, kun http://www.annalavida.com/ pistäytyvät yökyläilemässä, heidän mielenkiintoisen Pohjois-Ameriikan turneen varrella.

-J

Kodinkoneita ja muita vimpaimia

Moikka,
Facebookissa on kiertänyt seitsemän kuvan mustavalkokuva-haaste. Olen sinne lataillut kuvia näistä eri vempeleistä, joita meidän taloudesta löytyy. Tässä hieman tarinaa koneista, joita kuvissa on esiintynyt.

Ilmastointilaite

Meiltä löytyy kaksi tällaista vekotinta yläkerran makuuhuoneista. Tässä meidän asunnossa ei ole ilmastointia eikä edes koneellista ilmanvaihtoa ja minä ainakin ajattelin, että eipä se niin kovasti haittaa. Mutta sitten tulivat ensimmäiset yli kolmenkymmenen asteen hellepäivät ja mielipiteeni muuttui melko nopeaan. Yläkerrassa oli sietämättömän kuuma, en muutenkaan ole helteisen ilman suurin ystävä, joten olin melko kireänä kun hikipisarat valuivat otsaa pitkin. Mutta eipä hätää. Auton nokka kohti Costco:ta ja ilmastointivehkeitä ostamaan. Eli tällaisen voi asentaa ihan itse omaan asuntoon. Ja kaikkia fysiikan lakeja uhmaten tämä vehje tungetaan ikkunaan ja siinä se sitten killuu. Laitteesta on 1/4 sisätiloissa ja sitten ulkona roikkuu loppu 3/4. Kauhulla odotan sitä päivää kun nämä romahtavat alas.... Jannellakaan ei taida olla ihan täysi luotto siihen, että nämä pysyvät ikkunassa. Hän kävi nimittäin ostamassa sisäpihan puoleiseen vehkeeseen vahvaa sidontaliinaa ympärille ja ruuvasi sen ikkunan karmeihin kiinni (yksi syy tähän kiinnittämiseen lienee myös se, että toinen automme on juurikin tämän pömpelin alla parkissa). Ja pääsi Janne vähän muutenkin kikkailemaan näiden kanssa. Yläkerran sulake ei kestänyt kahta ilmastointilaitetta yhtä aikaa. Varmistettiin tämä asia testaamalla automaattisulakkeen toiminta viisi kertaa. Nyt sitten meillä kulkee tuolta toisesta makuuhuoneesta koko yläkerran käytävän ja rappukäytävän matkan jatkojohto keskikerroksen pistorasiaan. Onneksi se on keltainen, niin siihen ei kompastu kovin helposti.

Liesi

Minä en ole mikään suuren luokan kokki, joten en ole ihan kovin ahdistunut tästä sähköhellasta, jossa on "hyttyskierukat". Ja minullahan on aikaa, joten mitä sitten jos levyn kestää lämmetä noin 10 kertaa pidempään kuin Suomen kotimme induktiolevyt. Mutta näiden puhtaana pitäminen saa hermon kireälle. Nämä pitää purkaa perusteellisesti osiin, jotta saa roiskeet tuolta kierukan alta putsattua. Tässä kohtaa on siis hyvä, että minulla on sitä aikaa.

Hra Jätemylly

Meillä on keittiössä kaksi lavuaaria. Toinen on tavallinen lavuaari, mutta toisesta löytyy vähän isompi  reikä ja sieltä kovaa metakkaa pitävä jätemylly. Eli tänne voi laittaa sellaiset asiat, jotka Suomessa laitettaisiin biojätteeseen. Ja ei muuta kun katkaisijasta virta päälle niin johon silppuaa vauhdilla ja erittäin kovan äänen kera ruuanjätteet pieneksi. Vielä ei olla testattu miten lusikoiden käy, jos ne tuonne luiskahtavat ja pääsevät Hra Jätemyllyn käsittelyyn. Eiköhän sekin päivä ole edessä. Ja silloin tarvii varmaan soittaa aika hätäseen huoltomiehelle.

Pesukone

Tätä vehjettä en ole ikävöinyt tippakaan sen jälkeen kun San Diegosta muutimme Suomeen takaisin. Siellä pääsin ensimmäisen kerran tutustumaan tähän kyseiseen pyykinpesukonemalliin. Ja taisin silloin jo avautua kyseisestä vehkeestä. Näissä apartment-tyyppisissä asunnoissa on yleensä pyykinpesukone ja kuivausrumpu valmiina. Ja valitettavasti ne ovat yleensä tätä kaira-mallia. Koneen keskellä on kaira, joka tehokkaan kovakuoraisesti pyörähtelee ympäri tehden tuhoa vaatteille kuitenkaan niitä pesemättä. Ensimmäiset reiät olen jo löytänyt pyykistä tämän kairan käsittelyn jäljiltä. Puhdastahan pyykistä ei tule tämän koneen toimesta sillä pisin pesuohjelma kestää juuri ja juuri 30 minuuttia. Lisäksi vesivaihtoehdoista kuumin vaihtoehto (hot) on niin vilpoista, että voin oikein hyvin laittaa käden tähän veteen eikä edes tunnu kädenlämpöiseltä. Niin siis tuon luukun saa auki koko ohjelman ajan, voi sitten vaikka heittää lisää pyykkiä koneeseen jos jotain on unohtunut. Tosin en kyllä uskalla kauheasti sörkkiä tuonne kesken ohjelman. Muistan lapsuudestani, että Kanadan mummoni oli tunkenut kätensä tällaiseen kairakoneeseen kesken ohjelman, sillä seurauksella että hänen yksi sormensa oli kuukauden päivät jonkinlaisessa paketissa.....

Imuri

Perinteinen pystymallinen imurihan sitä sitten piti hankkia. Täällä on melko vähän "perästä vedettäviä" imureita, jotka ovat yleisiä Suomessa. Muutamiin olen törmännyt, mutta ne ovat imuteholtaan melko heikkoja. En ollut kovin halukas sijoittamaan suurta määrää dollareita imuriin, niinpä päädyin alle sadan dollarin Bissell-merkkiseen imuriin. Ihan ok se on ollut tähän asti ja imaissut suurimmat muruset tuosta kokolattiamatosta. Suurin osa asunnostamme on kokolattiamattoa.  (Muovimattoihin tämä ei oikein toimiva vehje, joten ne lakaisin harjalla.) Johto tässä imurissa on lyhyt, joten rappusten imurointi on melko haastavaa. Onneksi tässä asunnossa on vain kolme kerrosta 😊

Punttisali

Nämä ovat sellaisia koneita, jotka kompensoivat noiden kekkuloiden koneiden tuomaa ajoittaista harmitusta. Nyt minullla ei oikeastaan ole mitään tekosyitä olla liikkumatta. Mutta kyllä minä varmaan jotain keksin jossain vaiheessa.

Hehkulamppuun integroitu ilmanpoisto"järjestelmä"  

Näitä vehkeitä meiltä löytyy jokaisesta kylppäristä. Ovat ainoat koneelliset ilmanvaihtovehkeet, jotka tästä huushollista löytyvät. Ääntä nämä pitävät enemmän kuin 10 lehtipuhallinta syyspäivänä. Ja lämpöä nämä tuottavat sen verran paljon, että ilmastointilaitteet saa laittaa makuuhuoneissa täysille. Mutta jos näitä ei käytä, kylppäri muistuttaa turkkilaista höyrysaunaa.

Että sellaisia koneita tällä erää. 

- S

Muutto!

Ruskeat pahvilaatikot, halpa lastulevy, ruuvit, mutterit ja kertakäyttö työkalut, niistä on kaikki Ikean kalusteet tehty.

Käytin viime perjantaina vapaapäivän muuttoa varten, koska keski-iän saavuttanut kroppani ounasteli raskasta päivää ja lyhyttä palautumisaikaa. Oikeassa olin ja edelleenkin tuntuu siltä, että olisi joutunut NHL-pakin yliajamaksi samaan aikaan molemmissa päissä kenttää.

Itse muuton valmistelu alkoi jo torstaina, millä muullakaan kuin matkalla Ikeaan. Sonja ja lapset olivat menneet paikallisjunalla tähän Portlandin lentokentän vieressä sijaitsevaan ihanuuteen jo puolen päivän aikaan, tavoitteena kerätä mahdollisimman paljon tavaraa kärryyn ennen kuin saavun paikalle. Mehän olimme jo etukäteen ostaneet jo ”kaiken isomman” tavaran samasta liikkeestä ja tilanneet tälle kotiinkuljetuksen perjantaille. Lähdin ajamaan toimistolta noin puoli neljä, koska tiesin ruuhkan olevan paha tähän aikaan vuorokaudesta ja saisin samalla hoidettua viimeiset palaverit puhelimen välityksellä autosta. Noin tuntia myöhemmin ja palaverit hoitaneena olin edennyt huimat 15 kilometriä tuossa äärimmäisen hitaasti matelevassa autojonossa. Täällähän ei ole kuin 3-4 kaistaa per suunta tuossa highway 26:lla, jota myös leikkisästi Sunset Highwayksi kutsutaan, mutta koska Portlandin keskusta muodostaa pullonkaulan joka suunnasta saapuvalle ajoneuvolle, on käytännössä aivan sama vaikka pääsisi lataamaan kuutta kaistaa ja viidessä kerroksessa. Ne kaksi ajoneuvoa, kun päättävät ottaa kosketuksen toisiinsa Portlandin ohikulkusilloilla, niin silloin liikenne pysähtyy joka suuntaan 20 km säteellä. Erittäin rauhallisesti ajetun matkan jälkeen ja noin 1h 51min myöhemmin sain suoritettu tämän 46,9 km matkan. Eli keskinopeus saavutti huiman 25,4 km/h lukeman.

Seuraava haaste odotti edessä. Ikea on rakennettu ilmeisesti suojaamaan kilpailevien yritysten vakoiluyritykset tehokkaasti eristämällä kaiken mahdollisen elektromagneettisen säteilyn eli käytännössä tästä peltilaatikosta on mahdotonta tehdä minkään asteisia kännykkäpuheluja. Eli oli aivan turhaa koittaa saada Ikeassa orpona seikkailevaa perhettäni kiinni ja jäi vain yksi jokaisen suomalaisen korpisoturin omaama taito, maaston haravointi. Tehtävän muodosti helpoksi se, että tämä kyseinen yhtiö on rakennuttanut liikkeensä labyrintiksi, jolloin strategiaksi päätin ottaa helpohkon alkupisteestä päätepisteeseen mahdollisimman nopean etenemisen. Lisähelpotusta etsintään tuotti se, että suurella varmuudella tiesin saavani äänekkäästä perheestäni kuulohavaintoja jo hyvissä ajoin ennen kohteen löytämistä. Ja löysinhän minä heidät, sieltä missä ne korkeat loputtomat hyllyt alkavat ja missä kaikki on ruotsalaisella tarkkuudella merkattu Isle X ja Bin Y. Tässä vaiheessa hiki nousi pintaan, sillä tämä jo ”kaiken isomman” ostaminen ei näemmä ollut estänyt sitä, että tämä ”kaikki pienempi” tarkoitti kolmea täyttä kärryä tavaraa, joita kaksi alakouluikäistä lastamme auttoivat työntämään. Mietin jo seuraavaa peliliikettäni, mistä saamme peräkärryt tilattua vai suorittaisinko nopean perääntymisen takaisin ajoneuvolle ennen kuin minut huomataan.

Kassalla meitä tervehti iloinen paikallinen nuorimies, jonka suusta kuului ”Oh, you are the family from Finland, nice to see you guys again”. Kuinka ihana huomata, että jo 6:den viikon maassaolon ja lukuisien lihapulla-aterioiden jälkeen meidät tunnistetaan kantiksiksi Ikeassa. Tulee kotoinen olo.

Seuraavaksi suurella järjestelmällisyydellä tungimme kaikki tavarat autoon ja jos tähän asti olen hieman harmitellut, että tuli päätettyä ottaa toiseksi autoksi tuollainen panssarivaunun kokoinen möhkäle, niin tällä kertaa tuo harmitus unohtui totaalisesti. Saimme kaikki mahtumaan, eikä tappioksi tainnut koitua kuin isännän kaksi sillipurkkia jotka unohtuivat apukuskin paikan lattialle lämpimään autotalliin yöksi. Tästä huolimatta tulen nuo sillit nauttimaan, koska periksi ei anneta.

Perjantaiaamu, levottomasti nukuttu yö, jännitys ja ärtyneisyys. Ei ehkä paras mahdollinen olotila raskaaseen päivään. Kaadoin takapenkit valmiiksi tavaroita pursuavasta autosta ja sulloin mukaan matkalaukkuja, Ikea-kasseja, muovipusseja ja laatikoita. On ihmeellistä, että tulimme maahan 8:lla matkalaukulla, mutta nyt tuntuu, että nuo matkalaukut eivät edes erotu muun roinan alta. Auto oli niin täynnä, että jouduin painamaan apukuskin penkillä olevaa kasaa alas, jotta olisin nähnyt kunnolla sivupeilistä. Sonja hyppäsi lasten kanssa toiseen autoon ja tietenkin siihenkin latasimme peräkonttiin kaiken mahdollisen mitä mahtumaan saatiin. 

Uudella asunnolla saimme avaimet ja suoritimme pintapuolisen tarkastuksen. Olimme jo varautuneet siihen, että myyntikuvat eivät kohtaa totuutta. Tälläkin kertaa tämä piti paikkaansa. Asunto on varmasti noin 20 vuotta vanha, pinnat on maalattu aina asukkaiden muuton jälkeen paksulla maalilla, joten tästä on varmasti kertynyt mukavasti muutama sentti lisää eristysmateriaalia seiniin. Jopa portaan kaiteet on silvelty pensselillä niin usein, että ne muistuttavat tyypillistä itsetehtyä siirtolapuutarhamökin lipputankoa. Pesukoneet ja liedet, eivät edusta sitä mallilinjan terävintä ja uusinta kärkeä, tämän lisäksi kaikkien laitteiden suunnittelupatentit ovat varmasti jätetty ensimmäistä kertaa ennen Vietnamin sotaa. Mutta asunto oli viihtyisä, puhdas ja valmiiksi kodikas. Takapihalta avautuu upea puistomaisema ja mikä parasta, naapurustossa oli hiljaista, ainoastaan lintujen laulu muodosti taustalla rauhoittavan sinfonian. Olimme tyytyväisiä valintaan.

Seuraavaksi tietenkin tyypillisellä Ojalan rauhallisuudella päätin tyhjentää auton, sillä ajatuksissa oli hakea vielä toinen täysi kuorma ennen Ikea-kuljetuksen saapumista perille. Kolmeen kerrokseen tavaroita raahatessa hiki virtasi ja kaloreita paloi, mikä johtaa vääjäämättä verensokerin laskuun. En tosin adrenaliinipuuskassa tätä mitenkään tiedostanut vaan intoa puhkuen suuntasin hakemaan uutta kuormaa. Pakkasin autoa toisessa päässä ja samalla tuli mieleen, että lapset olisi hyvä ruokkia. Soitto Sonjalle ja äkäiset ohjeet ”menkää syömään, tuokaa mulle jotakin”, olisin jo tässä vaiheessa voinut rauhoittua. Palasin uudelle asunnolle seuraavaa lastia purkamaan, kun samalla soi puhelin jossa iloinen ääni kertoo Ikea-kuljetuksen saapuvan 20 minuutin kuluttua. Ajattelin, että ehdin hyvin tässä vaiheessa virittämään kaapeliboxin ja internetin asuntoon, joten lapset saa pois jaloista sillä välillä kun kasaan tulevia kalusteita. Kuten arvata saattaa, vaikka kaikki kaapelit oli kytketty, niin Internet-yhteys loistaa edelleen poissaolollaan. Soitto asiakastukeen jonne 10 minuutin jonottamisen jälkeen onnistun saamaan henkilön linjan päähän. Samaan aikaa loppuperhe saapuu kotiin ja tietenkin kuljetusliikkeen auto painelee torvea pihalla. Puhelu asiakastukeen on äärimmäisen huonolaatuinen, puhelu katkeaa lähes heti sen aloitettua, talossa huutaa lapset, pihalla Ikeakuskit, asiakastuki soittaa sitkeästi takaisin minuutin välein ja minulla on nälkä vaikka en edelleenkään tiedosta sitä. Epätoivo alkaa iskeä...

Kuljetusliikken kaksi reipasta kaveria, toinen etelärajan takaa ja toinen Atlantin toiselta puolelta Euroopan etelänaapurista, alkavat purkamaan kuormaa. Mukavia miehiä, tosin vauhtia riittää. Koska sovimme, että tavarat tuodaan toiseen kerrokseen olisi reitillä ahdas porraskäytävä. Tämän ongelman he kuitenkin päättävät ratkaista sillä, että poistimme 2. kerroksen keittiön ikkunasta hyönteisverkon ja he kätevästi ojentelivat kuorma-auton lavalta tavarat ikkunan läpi. Tämä toimi hienosti siihen asti, kunnes yksi eksynyt mehiläinen erehtyi lentämään ikkunassa roikkuneen miehen ohi, jonka jälkeen hän ilmoitti pelkäävänsä mehiläisiä siinä määrin, että projekti piti lopettaa. No laitoimme tämän kaverin kantamaan pienempiä paketteja käytäviä pitkin samalla kun Sonjan kanssa kurottelimme loput tavarat ikkunasta. Tässä välissä olin samalla toisellä kädellä yrittänyt syödä Sonjan tuomaa hampurilaista.

Kaikki laatikon saatiin sisälle ja loppukatselmus löi päin näköä kuin kuusen oksa metsäpolulla, tämän ruskean pahvimeren muodostamien laatikoiden yhteenlaskettu määrä oli 46 laatikkoa. Kello oli noin kolme iltapäivällä, liikkumaan ei mahtunut ja itsellä iski ensimmäistä kertaa ahdistus siitä, että miten saan kaikille perheenjäsenille nukkumapaikan valmiiksi yöksi. Ei auttanut muuta kuin tarttua saksia päistä ja alkaa leikkaamaan laatikoita auki. Mutta meillähän ei ollut saksia, ei edes veistä millä avata laatikkoja. Jälleen vähemmän kauniilla äänellä ja hikisenä muristen ”pyysin” Sonjaa lähtemään saksiostoksille läheiseen sekatavarakauppaan nimeltä Target. 

Ulkona odotti kuitenkin yllätys. Kuljetusliikkeen kaverit olivat edelleen pihassa kuorma-auton konepelti avattuna estäen meiltä kulun pois pihasta.. Eikä kestänyt aikaakaan, kun alakerrasta kuului vieno ”Hello!”. Heille oli kuulemma käynyt niin ikävästi, että akku oli tyhjentynyt autosta tavaroiden purun aikana ja kysyivät voisinko antaa heille virtaa omasta autosta. Tähän tietenkin suostuin jo vain sen takia, että saisin kuorma-auton pois pihaa sulkemasta. Ensiksi kuitenkin pyysin kauniisti, että pojat sulkisivat sen auton radion, joka oli ilmeisesti luukuttanut paikallisia latinohittejä koko pysähdyksissä oloajan enkä uskonut, että sitä enää kannattaa tyhjälläkään akulla jatkaa. Kaapelit kiinni Fordiin ja muutaman minuutin kuluttua saimme kuorma-auton jälleen liikkeelle ja pääsin takaisin purkuhommiin ja Sonja saksiostoksille.

Noin 1.5h ja $250 myöhemmin hän sieltä saksien kanssa saapuikin ja muutaman muun muovikassin, varmasti jotakin tärkeää oli tullut ostettua. Olin itse tuskaillut sohvan ja sänkyjen kasaamisen kanssa ja jos on lähellä, että iso mies itkee tajutessaan tilanteen mahdottomuuden, niin nyt oli sellainen tilanne. Kaikki tuntui olevan mahdotonta, lapsille olin jo ilmoittanut, että jos he eivät heti lopeta tappelua ja ole hiljaa niin tulevat saamaan ennakkonäytöksen suomalaisesta Jekyll ja Hyde-versiosta. Onneksi tässä vaiheessa joku ääni päässä sanoi, että ottakaa nyt tauko ja menkää syömään, asiat varmasti tuntuu sitten paremmalta. Ja tätä onneksi noudatin. Perhe autoon ja illallisella paikalliseen salaatti- ja keittobuffettiin. Verensokerien jälleen kohotessa tunnetila muuttui ja nyt uskoin selviäväni haasteesta.

Loppujen lopuksi onnistuin kasaamaan kaikki tarvittavat sängyt, sohvan ja jopa ratkaistua internetin yhteysongelman, joka johtui viallisesta seinäliittimestä. Pääsimme painamaan päät tyynyyn uusille sängyille ja omiin huoneisiin. Ympärillä edelleen pahvilaatikoita, Ikea-kasseja ja tavarapinoja, mutta uni maittoi.

Koko viikonloppu meni samoissa merkeissä. Minä kasasin kalusteita, Sonja järjesteli taravoita ja kantoi pahvipakkauksia kierrätykseen. Pikkuhiljaa tavarat valmistui ja tilat tyhjenivät. Se mikä vielä perjantaina näytti totaalisen mahdottomalta kaaokselta oli muuttunut Sonjan taitavissa käsissä kodikkaan lämpimäksi ratkaisuksi, missä on äärimmäisen rentouttavaa asua!

PS. Jätin tietoisesti kertomatta, että kävimme Ikeassa myös lauantaina. Hakemassa vähän lisää jotain ”pientä” ja palauttamassa ”muutaman” mitä ei tarvittu. J

Enää kaksi viikkoa Airbnb:tä

Kolme viikkoa kohta takana sijaismajoituksessa, jonka vuokrasimme Airbnb:n kautta. Talo on ihan mukava, se on kolmessa kerroksessa, jossa kolme makuuhuonetta on yläkerrassa, keskikerros on avoin keittön, ruokailutilan ja olohuoneen yhdistävä kerros. Alakerrassa on autotalli, sekä vierashuone, joka meillä toimii matkalaukkujen säilytystilana.

Vaikka tämä kokonaisuudessaan onkin mukava, tuntuu silti hieman raskaalta, että ei vielä ole paikkaa minne kunnolla levittää tavaransa, sekä hankkia toimivia huonekaluja. Näistä huonekaluista karmeimpia ovat sängyt, jotka tuntuvat olevan 30 cm paksuja jousivirityksiä, joissa pieninkin liikahdus muuttuu 10 minuuttia kestäväksi aaltoliikkeeksi. Yhtenä aamuna näin unta, että kelluin patjalla pienissä aalloissa, kunnes havahduin unesta ja mietin, että mikä hemmetti tätä sänkyä oikeasti heiluttaa. No vieressähän istui vaimo, joka veti juoksutrikoita, juoksusukkia, geelivyötä ja juoksutoppiaan päälle aamulenkkiä varten sen verran innokkaasti, että meinasin tipahtaa lattialle omalta sängynpuoliskoltani. En malta odottaa kunnon skandinaavipatjoja, jotka olemme suunnitelleet hankkivamme Ikean monipuolisesta valikoimasta.

Viime viikonloppuna oli Memorial Day, mikä tarkoitti meille lähinnä ylimääräistä vapaapäivää, koska maanantai oli vapaana kalenterissa. Suuntasimme lauantaiaamuna auton nokan kohti rannikkoa ja siellä olevaa Thor's Well nimistä nähtävyyttä. Tämä nähtävyys on periaatteessa reikä vulkaanisessa kalliossa, josta vuoroveden ollessa ylhäällä vesi nousee aaltojen voimasta ylös ja palautuu nopeasti alas, luoden mahtavan "vesi tulee ja vesi menee" efektin. Ajomatkaa kertyi mukavat 130 mailia per suunta, mutta lisäsimme tähän vähän extraa ja ajoimme coast highway 101:stä vielä ylös Pacific Cityyn asti. Rannikko on hyvin erilainen kuin se mitä Kaliforniassa totuimme näkemään, mutta kerrassaan vaikuttava. Uskomattoman hienoja metsiä, kivikkoa ja luontoa. Näimme jopa harmaavalaan, joka oli matkalla pohjoiseen aivan rantaviivaa viistäen.

Lapsetkin olivat uskomattoman reippaita, vaikka autossa istumista kertyikin päivälle paljon ja uni tuli melko nopeasti kunnes kotiin vihdoinkin pääsimme. Heitimme vielä illan hämärässä paikallisoppaamme Ilkan kotiin Portlandin keskustaan, joten pääsimme vielä ihailemaan Portlandin rakennusten valoja yön pimeydessä.

Pacific Citystä löysimme hienon hiekkarannan, jonka edessä oli muutama korkeahko hiekkadyyni. Mielessäni kuvittelin mahtavan merimaiseman, joka dyynien takaa avautuu. Kiipesimme pojan kanssa dyynin laelle ja mitä sieltä löytyikään? No paikalliset rannalla lomailevat tietenkin, ainoana erona normaaliin rantaelämiseen oli se, että täällä ajetaan perille asti pick upeilla. Kirjaimellisesti...

Kummalliset asiat Ameriikassa

Paljon on eroja vielä kahden mantereen välillä, vaikka tässä viimeisen vuosikymmenen aikana Globalisaation vaikutuksesta moni asia on samaan aikaan saatavilla ja pinnalla koko maailmassa. Koska suomalaiseen ajatusmaailaan kuuluu negatiivisuus, niin tässä kuitenkin listattuna arkisia asioita, jotka täällä edelleen laahaavat sivistysvaltioita perässä:

1. Suihkut

Vedenpaine ja veden lämpötilan ollessa lähes poikkeuksetta alhaiset joka puolella, tämä onnistutaan tekemään vielä kertaluokkaa epämukavammaksi suihkupäillä, joiden kyky tuottaa tasainen vesivirta on vähän sama kuin yrittäisi ottaa suihkua lasten leikkikastelukannun alla. Lisäksi suihkupäät ovat seinään muurattuja noin 15 cm ulospäintyöntyviä kiinteitä rakenteita ja usein vielä lisäksi liian matalalle asennettuja. Kaiken tämän kruunaa se, että suihkut ovat aina kylpyhuoneen nurkkaan väsättyjä suihkukopin ja kylpyammeen sekoituksia, joista veden roiskeet suojataan ihanasti ihoon liimautuvilla suihkuverhoilla. Pohjoismainen ruumiinrakenne on suorastaan kuin luotu kääntyilemään tuossa ahtaassa tilassa ja koko suihkukokemus muistuttaa lähinnä sitä, kun yrittäisi suorittaa seisten tarpeensa lentokoneen vessassa ilmakuoppien aikana. Omaa riviä en uhraa WC-pöntöille, joiden 1800-luvulla tehty suunnittelupatentti on edelleen se ainoa oikea tapa tehdä näitä istuimia. Kaikki Pohjois-Amerikassa vierailleet varmasti tietävät mitä tarjoitan.

2. Pankkipalvelut

Kun pankkitili avataan niin luonnollisesti mukaan tulee erilliset pankki- ja luottokortit. Yhdistäähän näitä ei voi. Luottokortissa on nykyaikaisesti siru, mutta siihen ei saa PIN-koodia kuin erikseen johonkin palvelunumeroon soittamalla, koska PIN-koodia ei kuulemma käytä kukaan. Laskuja voi maksaa sähköisesti, mutta välillä joutuu lähettämään kuvan shekistä johon on kirjoitettu "VOID", tämän avulla sitten yritykset luovat sinulle "online payment"-sopimuksen. Toisiin firmoihin riittää se, että lähetät heille tilinumerosi, jolloin he luovat automaattisen laskutuksen. Eli lähellä ollaan jo e-laskuja, mutta ei kuitenkaan ihan vielä siellä.

3. Asiointi puhelimella

Jos Suomessa ärsyttää ajoittain soittavat puhelinmyyjät, niin voin kertoa, että täällä tämä on yhtä painajaista. Kerran kun olet numerosi antanut johonkin ihan normaaliin palveluun, kuten esimerkiksi pankki, vakuutusyhtiö tai ruokakauppa, niin tästä ei mene tuntiakaan ennen kuin ensimmäinen telemarkkinoija yrittää ottaa yhteyttä. Parhaimpia ovat nämä robotit jotka soittavat päivittäin ja tarjoavat vakuutuksia ja uusia pankkipalveluja. Samalla kun Suomessa on tottunut hoitamaan monia asioita sähköpostin avulla, niin täällä pitää aina soittaa tiettyyn numeroon, jotta asioita saa hoidettua. Tätä ei helpota se, että suomalainen rallienglanti tuntuu olevan näille puhelinammattilaisille erittäin vaikea ymmärtää. Lisäksi jokaisella puhelinmyyjällä menee paletti aivan sekaisin, kun heittää väliin jotain rutiinista poikkeavaa. Eli ei edes huumorilla pärjää.

4. Punttisalikäyttäytyminen

Suomalainen treenatessaan useimmiten keskittyy siihen mitä tekee ja onnistuneesti sulkee kaiken muun ympäriltään. Salitreenin aikana pystyy hieman suunnittelemaan tulevia sarjoja sen mukaan, miten kansoitettuna eri laitteet ovat. Ensimmäisen kerran täällä salilla ollessani jo muutama kuukausi sitten, satuin sisälle pahimpaan ruuhka-aikaan. Tällöin muistaakseni juoksin mattoa noin 30 minuuttia jonka päälle tein kevyehkön lihastreenin. Mattoa juostessani minua häiritsi se, miten paljon vieressä olevat tuijottavat toistensa aikaa, matkaa ja nopeutta. Voi tietenkin olla omassa päässä tämä ajatus, mutta tuntui kuin täällä haettaisiin jatkuvaa kilpailua muiden kanssa ja sitä, että voi näyttää olevansa vähän kovempi kuin vierustoveri. Hetken ehdin ajatelleeni olevani täysin väärässä, kunnes käännyin salin puolelle lihastreeniä varten. Ensimmäisenä katseeni nostaessani ihmetystä herätti noin 4-6 hengen eri etniset ryhmät jotka kiertelivät ympäri salia. Jokaisessa ryhmässä oli selkeästi yksi johtohahmo, jota muut jäsenet seurasivat. Koko ryhmä kääntyi yhtä sulavasti kuin kala- tai lintuparvi tämän johtajahahmon liikkeitä mukaillen. Nämä ryhmät eivät sinäänsä suorittaneet minkään treeniohjelman mukaista treeniä, vaan lähinnä syksyivät heti niille paikoille missä yksinäiset erakkosielut, kuten allekirjoittanut yritti räveltää omia sarjojaan. Kun kuljet salilaitteiden välistä käytävää, saattaa laitteiden välistä hypätä johtajahahmo eteesi käytävälle sinua varpaista päähän mittaillen, samalla kun hangaround kaverit katselevät tämän olan takaa. Lisäksi tämä ryhmä viettää pitkiä hetkiä peilin edessä lähinnä johtajahahmon hauislihaksia mittaillen, jotka ovat kummallisesti kasvaneet viiden käsipainoilla tehdyn toiston jälkeen. Toivon ja uskon, että tämä on lähinnä täällä Firman salilla tapahtuva ilmiö, sillä pitäähän muistaa, että näistä kavereista 99% on insinöörejä.

-J

Bensaa tankkiin

Taas yhden ihmetyksen äärellä. Olin lukenut jostain, että Oregonissa ei saa itse tankata autoa (tiettyjä poikkeuksia lukuunottamatta). Oregonissa on säädetty 1951 laki, joka kieltää ihmisiä tankkaamasta autoaan. Tällä halutaan 'suojata ihmisiä helposti syttyvältä aineelta'. Lisäksi laissa mainitaan, että ilmasto-olosuhteista johtuen (=sade) huoltoaseman pihat voivat olla liukkaat ja näin ollen vaarallisia erityisesti iäkkäämmille ihmisille.

Tänään menimme tankkaamaan ja toden totta, emme nousseet autosta ja niin vain tankki täyttyi. Aika mielenkiintoinen operaatio. Ensiksi ajoimme tankille. Sitten odoteltiin, että tankkaaja saapui paikalle (hänellä oli myös harjoittelija mukana). Ikkuna auki ja ilmoitus mitä haluamme ja paljonko. Lisäksi pankkikortti annettiin tankkaajalle ikkunasta, jonka hän sitten höyläsi puolestamme. Tankkaaja laittoi automaattipistoolin tankkiin ja poistui paikalta mennäkseen seuraavan asiakkaan luo. Kun tankki oli täynnä, tankkaaja palasi takaisin automme luo ja kysyi vielä tahtoisimmeko kuitin.

Tässä vielä kuvasarja aamulta.

Ja tässä vielä artikkelilinkki aiheesta.

-S

Ajoharjoittelua

Hienoa Yhdysvalloissa on se, että ajokorttia varten ei tarvitse käydä kymmenien tuntien teoriaopetusta, eikä ole pakko harjoitella ajamistakaan. Riittää, että läpäisee kirjallisen testin sekä ajokokeen. Siihen en ota kantaa näkyykö tämä sitten pakaillisessa liikenteessä, mutta sanotaan nyt sen verran, että ikinä et voi olla varma siitä mitä se itseoppinut kuljettaja tekee vastaan tullessa tai vieressä ajettaessa.

Mekin saamme kunnian täällä suorittaa molemmat testit, koska paikallista ajokorttia ei voida ilman näitä myöntää. Ei auta se, vaikka ajokortti olisi aikanaan Kaliforniassa ollut, eikä myöskään mitään arvoa annetta suomalaiselle ajokokemukselle. Hassua tässä(kin) on kuitenkin se, että me saamme lain mukaan ajella muun liikenteen mukana 6kk vuokra-autolla. Osaamisen laskettaneen loppuvan kuin seinään tuon 6kk:den tultua täyteen.

Saimme vuokra-autoksi Korean ylpeyden eli Kia Sorenton. Tällä me olemme sitten harjoitelleet paikallisen liikenteen mukana soljumista, sekä moottoritielle liittymisiä. Jälkimmäiset ovat täällä mukavia, koska ruuhka-aikaan liittymisrampeilla on liikennevalot, jonka mukaan matkaan singahdetaan aina yksi auto kerrallaan. Siinä suomalaisella kuskilla ne piilevät formulakuskigeenit heräävät eloon, kun rystyset valkoisina rattia puristaen, odottaa omalle kohdalleen syttyvää vihreää. Toinen oma mausteensa tulee lähtöruudukkoon ryhmittäytimisestä. Eli kaksikaistaisille liittymisrampeille tultaessa on äärimmäisen tärkeää vaihtaa jonoa muutaman kerran ja koittaa arvioida kummasta jonosta pääsee nopeammin liikkeelle. Paikalliset tuntuvat saavan suurta riemua ja voitontunnetta, kun huomaavat oikealla valinnalla päässeen ainakin yhtä autoa nopeammin matkaan.

Perheemme rouva S, on myös ottanut kuskinroolin sujuvasti vastaan ja eilen ajoivat oikein motaria, minua töistä hakemaan. Lisämausteen seikkailuun toi se, että puolivälissä matkaa poliisit olivat kiilanneet yhden auton ulos ja laittoivat auton kuskina toiminutta voimaotteita käytten rautoihin. Eli täyteen Hollywoodin makuun pääsivät lapsetkin heti.

Jos kiinnostusta löytyy, niin käykää koittamassa miten itse pärjäisitte kirjallisissa testeissä. Monivalintaahan tämä onneksi on ja jopa 7 saa olla väärin.

Testi

-J

Matkatavarakaravaanin kommellukset

Lentoreittimme lauantaina kulki Helsingistä Reykjavikiin, josta jatkoimme tunnin odotuksen jälkeen suoraan Portlandiin. Hyvästelimme saattajat Helsinki-Vantaan lentokentällä ja päätimme yhteismielin tehdä tämän jo parkkipaikalla, koska kokemuksesta kaikki tiedämme, että varsinkin lapsistamme vanhin voi jäähyväistuskissaan lähteä turvatarkastuksesta vielä ihan mihin suuntaan tahansa.

Surullisten jäähyväisten jälkeen, pakkasimme kaikki 8 matkalaukkua, sekä samaisen määrän käsimatkatavaroita kahteen matkatavarakärryyn. Avuksi näitä työntämään tuli onneksi toiseksi nuorin veljistäni. Tavoitteemme oli siirtää koko karavaani sujuvasti lentokentän toiseen kerrokseen mistä lähtö tapahtuu. Tähän siirtymiseen on kaksi vaihtoehtoa, hissi tai liukuhihna joka kulkee kerrosten välillä. Valitsin tietenkin sen jälkimmäisen.

Tunsin kuinka matkatavarakärryn pienet renkaat lukkiutuivat liukuhihnassa oleviin pieniin uriin, mutta jo heti alussa kärryn päällä oleva paino pyrki siirtämään kärryjä alaspäin kohti työntäjäänsä. Onneksi työntökahvassa on lukitus, jota painamalla kärryn liikkeen voi estää. Jo tässä vaiheessa rajoittunut insinöörimieleni alkoi miettimään mahdollisia haasteita liukuhihnan yläpäässä.

Kärryt lähestyivät uhkaavasti liukuhihnan päätepistettä ja suunnittelin mielessän jarrun vapautuksen sulavasti ennen loppua. Vapautin jarrun mielestäni sujuvasti, mutta jotakin meni pieleen. Kärryjen pienet eturenkaat kääntyivät 90 astetta sivuttain ja tunsin kuinka kärryjen peräpää alkoi kevenemään ja pyrkivän kohti kattorakenteita.

Kärryt pamahtivat etukenoon, jolloin kaikki matkatavarat lensivät kyydistä tukkien koko liukuhihnan poistumisaukon. Samassa mieleen iski kauhukuva perässä tulevista veljeni työntämistä kärryistä, joita liukuhihna uskollisesti puskee eteenpäin välittämättä yhtään matkalaukkujen ja kärryn sekaisesta padosta jonka sain aikaan yläpäähän. Onneksi Tarzanin ketteryyden omaava pikkupoikamme J, hyppi ketterästi kaikkien esteiden yli, samalla kun itse konttaan etsimään liukuhihnan hätäpysäytysnappia. Siinä meni ehkä noin 10 sekuntia kunnes löysin tämän noin 10mm halkaisijaltaan olevan ja hyvin piilotetun painikkeen. Mutta tässä samassa ajassa tyttömme S oli ehtinyt jo juoksemaan paniikissa liukuhihnan muutaman kerran päästä päähän. Kaikki päättyi onneksi hyvin ja ainoaksi vahingoksi koitui muutama nirhauma allekirjoittaneen jalassa.

Loppumatka meni onneksi loistavasti. Lapset olivat lennolla äärimmäisen reippaita ja kaikki jopa nukkuivat muutaman tunnin matkan aikana. Maahantulo meni ihmeellisen ripeästi ja saimme koko karavaanin tänne Airbnb:stä vuokrattuun taloon jouhevasti. Mukava yllätys oli myös se, että täällä on ollut aurinkoista ja päivälämpötilat 20C - 25C välillä. Keskiviikkoon asti jatkuu näin, sitten tulee viikon mittainen sade, mutta onneksi ei kylmä ja kaikki taivaalta tuleva pitäisi olla vettä.

Saimme eilen myös hankittua paikalliset SIM-kortit joten meidät saa parhaiten kiinni joko Messengerillä tai Whatsapilla. Tekstiviestit suominumeroon luetaan harvakseltaan.

8 matkalaukkua ja 8 käsimatkatavaraa

Pakkaaminen on mielenkiintoinen prosessi. Itse olen lukuisilla työmatkoilla jättänyt pakkaamisen aina siihen aivan viimeiseen hetkeen. Tämä käytös on tullut jopa täysin tavaksi, kun mannerten välisiä työmatkoja on takana jo niin monta, että niitä on mahdotonta enää laskea. Olen päätellyt, että tämä pakkaamisvastaisuus tulee siitä, että matkalle ei tunnu mukavalta lähteä ja alitajuntaisesti odottaa jotakin, joka viime hetkellä peruisi edessä olevan reissun ja näin ollen pakkaamista ei tarvitse aloittaa ollenkaan.

Viimeisen viikon aikana olen huomannut, että koko perhe on samaistanut tämän samaan ajatusmaailman. Tämä on siis heillekin, kohtuullisen vaikea asia käsitellä ja kaiken tämän mukavan taakse jättäminen on ymmärrettävästi tuskallista.

Tammela Kytö on varmasti samanlainen omakotitalotaajama kuin tuhannet muutkin Suomessa. Silti tästä tekee jokin niin erityisen. Tänään käydessäni toistaiseksi viimeistä kertaa Yhtiön Tampereen konttorilla kuulin, että naapurissa aikanaan matkapuhelimia tehneen yhtiön palveluksesta siirtyi monia perheitä Seattlen Redmondiin, samalla tavalla kuten me nyt. Mutta he lähtivät eri tavalla. He myivät asuntonsa, autonsa sekä veneensä. He lopettivat pankkitilinsä, eli käytännössä irtisanoutuivat kaikesta siitä, mikä heille oli arkea. Me emme pysty, emmekä halua tätä tehdä. Tämä yhteisö eli naapurit, mutta vielä enemmän tärkeimmät ystävämme, joita he meille ovat, ovat niin tärkeitä, että me haluamme vielä palata ja jatkaa siitä mihin tämä jäi. Sopii vain toivoa, että Kydön dynamiikka ei järky meidän poistumisen jälkeen ja saamme palata takaisin tähän niin mahtavaan yhteisöön.

Nyt yläkerrassa on 6,5 pakattua matkalaukkua. Kahdeksan me saamme ottaa mukaan. Lisäksi S teki tärkeän havainnon lentoyhtiön sivuilta, että saamme ilmeisesti ottaa vielä 2 käsimatkatavaraa mukaan per henkilö, eli lauantaina lähdemme matkaan kahdeksalla matkalaukulla, sekä kahdeksalla käsimatkatavaralla. Pahoittelen hiilijalanjälkeämme jo etukäteen. Lisäksi toivon suuresti, että tämä 8 käsimatkatavaraa pitää todella paikkaansa, sillä sittenhän se riemu repeää, kun alamme "backage drop"- pisteellä arpomaan, että mikä unikaveri jää Suomeen kesää odottelemaan tai mikä Isännän tietokoneen osista lahjoitetaan "check in"-virkailijalle. 

Lennothan meille varattiin Yhdysvaltojen matkatoimiston kautta ja tämä tuntuu sekoittavan kaikki systeemit. USA:n virkailijoiden mukaan meillä on paikat joka lennolle kuten pitää, mutta lentoyhtiön omat nettityökalut taasen kertoo, että paikkoja ei ole varattu. Lopullinen totuus taitaa selvitä vasta lentokentällä, mikäli ylibuukkausta on tapahtunut, lupaamme olla taistelematta lentokenttävirkailijoita vastaan, ainakaan niin paljon, että teidän tarvitsee sitä lukea Iltalehdestä.

Onneksi selailin tuota lentoyhtiön matkavarausta tänään ja jokin sai minut myös varmistamaan passitiedot. Olin onnistunut möhlimään lasten passien numerot niin, että niissä oli yksi kirjain väärin. Oliko sitten alitajuntaista, koska tästähän olisi seurannut se, että he eivät varmasti olisi koneeseen päässeet, mutta parhaani yritin ja se pitäisi riittää.

Huomenna sitten loput tavarat kasaan. Luulen että menee aamun pikkutunneille, koska säätämistä tulee. Nyt saunotaan vielä kun pystyy.

-J

Alle kaksi viikkoa muuttoon!

Selvästi perheessä hermostuneisuus lisääntyy, koska lähtöömme on enää alle kaksi viikkoa. Viimeisin viikko toi paljon uutta ja saimme vihdoinkin allekirjoitettua vuokrasopimuksen! Uusi osoitteemme tulee olemaan:

2869 NW Adagio Way, Hillsboro, OR 97124.

Eri asuntovaihtoehtoja punnittaessa meille oli koko ajan selvää, että vuokra-asunto on tässä elämäntilanteessa järkevin ratkaisu. Lisäksi halusimme asunnon samanlaisesta kompleksista, joka meillä oli aikanaan San Diegossakin. Eli asunnot ovat vuokrayhtiön omistamalla alueella johon kuuluu yhteinen uima-allas, kuntosali ja clubihuoneet. Itse kuitenkin hieman vierastin ajatusta ylä- ja alakerran naapureista, tuntien meidän kovaääniset perheenjäsenet.

Löysimme yhden varteenotettavan vaihtoehdon Hillsborosta nimeltään The Colonnade Town Homes. Siellä asunnot ovat kolmikerroksisia Town Home ratkaisuja joissa ei ole muuta kuin seinänaapurit. Sinne myös oli tulossa vapaaksi 16.6. yksi kolmen makuuhuoneen asunto, johon me onnistuimme saamaan vuokrasopimuksen. Ongelmaksi tuli vain se, että mehän matkustamme paikalle jo 6.5. joten jouduimme ottamaan Airbnb:n kautta sijaisasunnon viideksi viikoksi. Alla kuva asunnon huoneratkaisusta.

Nyt on käynnissä autojen vertailu ja luonnollisesti meillä on melko erilaiset näkemykset siitä, millaista autoa perheemme tarvitsee. Todennäköisesti koitan tehdä leasing sopimuksen, mutta näiden hinta riippuu suuresti siitä, millaiset luottotiedot itselläni näkyy. Kaikki tässä maassa tuntuu olevan riippuvainen tästä maagisesta "Credit History" luvusta, jota ei oikeastaan voi alkaa kartuttamaan kuin vasta paikan päällä ja siten, että ostat käytännössä kaiken aluksi luottokortilla.

Nyt pitäisi myös alkaa pakkaamaan ja koska lähdemme liikkeelle 8:lla matkalaukulla niin tästä on tulossa melkoinen show. Lisäksi koska lentolippumme ostettiin suoraan Ameriikan pään matkatoimistosta en oikein näe selvästi mistään, että onhan meillä nyt varmasti 2 laukkua per henkilö. Olisi sangen kurjaa vasta lentokentällä saada selville, että laukkuja saadaankin mukaan vain neljä kappaletta.

-Janne