Moikka,
Tässä punaisella tuolilla minä istun ja olen henkisenä tukena. Tai tulkkina. Poikamme oli useampana päivänä pyöräillyt pihapiirissä leikkivien lasten ohi uskaltamattta kuitenkaan sanoa heille mitään. Kovasti olen rohkaissut ja sanonut, että käy vaikka huikkaamassa "Hi", mutta eiliseen asti rohkeus ei ole riittänyt. Mutta eilen hän tuli taas pyöräkierrokseltaan iso hymy huulilla ja kertoi, että oli uskaltanut sanoa "Hi". Ja taas hän lähti uudelle kierrokselle. Seuraavan kierroksen jälkeen hän tuli kertomaan, että oli sanonut pihalle leikkiville lapsille "I am from Finland.". Ennen seuraavalle kierrokselle lähtöä harjoiteltiin kuinka sanotaan "My name is J". Ja niin hän lähti taas. Hankalin lause, jota käytiin monta kertaa varmistamassa ennen kuin se sanottiin oli "I do not speak English". Mutta kuulemma senkin sanominen oli onnistunut joten kuten.
Ja siitä se lähti. Ilta yhdeksään asti hän leikki lasten kanssa pihalla. Ja nyt ollaan taas pihalla. Minun pitää kuulemma istua tässä tuolilla ihan varmuuden vuoksi. Ja kyllähän minä istun.
Nuorempi lapsistamme ei ole osoittanut kovin suurta kiinnostusta englannin kieltä kohtaan. Nyt viimeisten viikkojen aikana on kuitenkin tapahtunut muutos. Hän kyselee telkkariohjelmia katsellessaan useasti: "Mitä tuo tarkoittaa?", samoin hän lueskelee sanoja rakennuksista ja muualta. Ilmeisesti nyt on löytynyt pieni kipinä kielen oppimiseen.
Vanhemmalla lapsellamme on hieman erilainen lähestyminen tuohon englannin oppimiseen. Hän on alusta asti ollut kiinnostunut mitä sanat tarkoittavat ja miten sanat lausutaan. Lisäksi hän on lueskellut englannin oppikirjoja. Toki hän oli myös ehtinyt opiskelemaan englantia vuoden koulussa ennen kuin muutimme tänne. Hän ilmeisesti myös ymmärtää melko paljon mitä ympärillä puhutaan, muttei ole vielä uskaltautunut puhumaan. (Hän ei kuulemma viitsi sanoa mitään ääneen, jos hän lausuu väärin tai unohtaa jonkun sanan...) Eilenkin hän keksi miten voi sujuvasti kommunikoida pihapiirin lasten kanssa.... hän haki kännykkänsä ja käytti sujuvasti Google kääntäjää.
Mielenkiinnolla seuraan tästä punaiselta tuolilta miten asiat etenevät.
-S
Voi mikä kirjoitus, tuli ihan itku =) Kyllä se siitä. Pian ne puhuu jo paremmin kuin te =)) <3
VastaaPoista