Niin ne lapset oppivat uusia asioita koulussa

Moi,
Kummallakin lapsellamme oli kerrottavaa tullessaan koulusta.

Toinen oli allapäin. Oli kovin pettynyt itseensä, kun matikan kokeesta oli tullut "vain" puoli pistettä vajaa täydet..... Pettymystä lievensi hieman se, että koetulos oli kuitenkin kuulemma luokan paras.

Toinen oli intoa täynnä. Oli oppinut uuden asian koulussa. Minulle ei ihan heti valjennut mikä tämän taito oli, kun hän näytti minulle oikean käden keskisormea, jonka päässä oli puhjennut rakko. En kyllä ehtinyt edes kysymään, kun minulle selitettiin: "Nyt mä osaan napsuttaa sormia!!". Oli kuulemma treenannut tosi paljon ennen kuin oppi. Kysyin mitä opettaja tuumasi tästä uudesta taidosta. En saanut tähän vastausta.

-S

Satunnainen pyöräilykuva muutaman viikon takaa.
Ei täällä sentään pyörällä kouluun mennä.

Mutta missä ovat naulakot?

Terve,
Olemme tässä huomanneet, että täältä maailman kolkasta uupuvat naulakot. Aluksi ajattelimme, että ehkä tietyissä paikoissa ei ole naulakoita. Mutta nyt olemme huomanneet, että on enemmän sääntö kuin poikkeus ettei naulakkoa löydy kun sitä etsii.

Ensimmäisen tämän totesi ääneen tyttäremme tullessaan koulusta. Hän sanoi, että on melko hankalaa koulussa miettiä mihin takkinsa tunkisi, kun tulee sisälle. Heidän luokassaan ei ole selkänojallisia tuoleja, sen sijaan siellä ns. pirttipöytä-tyyppiset pöytä- ja tuoliratkaisut. Tyttäremme sanoi, että luokkakaverit tunkevat takit joko lokerikkoonsa (sellainen avohyllykkö, jossa säilytetään kirjoja) tai reppuunsa. Tai sitten takki pidetään päällä tunnilla. Täällä näin syys/talviaikaan sataa lähes joka päivä, joten voitte kuvitella miten hyviä säilytyspaikkoja nämä ovat takille.

Nuorimmaisellemme tämä naulakoiden puuttuminen on aiheuttanut sen, että takki tuppaa unohtumaan kouluun. Lukukauden alussa takki lähti maanantaina kouluun ja saattoi tulla perjantaina kotiin, jos olin muistanut muistuttaa häntä siitä joka päivä.... Nyt kun ilmat ovat kylmenneet takki saattaa pari kertaa viikossa käydä kotona, silloinkin tosin repun pohjalle sullottuna. Eräänä päivänä kun olin lapsia vastassa koulussa satuin näkemään poikamme käytävässä menossa ruokasaliin hakemaan eväslaukkuja (on kuulemma ihan hänen lempihommaansa kun saa viimeisellä oppitunnilla mennä hakemaan koko luokan eväslaukkuja). Siellähän se nuorimmainen viipotti takki päällä ruokalaan. Kysyin häneltä koulupäivän päätyttyä miksi hänellä oli takki päällä vaikka oppituntia oli vielä noin 15 minuuttia jäljellä. Hän totesi, että se oli tainnut olla hänellä koko iltapäivän päällä, koska unohti ottaa sen pois päältä tullessaan sisälle jälkimmäiseltä välitunnilta.

Eikä niitä naulakoita ole pahemmin näkynyt ravintoloissakaan. Joka kerta kun menemme syömään ravintolaan, pyörimme hetken ympyrää ja loppujen lopuksi sullomme takit johonkin mihin ne parhaiten mahtuvat eivätkä kastele meitä.

Mukavaa viikon jatkoa! Täällä on pitkä viikonloppu tiedossa, koska huomenna on Thanksgiving. Me lähdemme Seattlen suuntaan perjantaina kolmeksi päiväksi. Minulla on tarkoitus seikkailla kaupungin kaduilla muutama kilometri enemmän kuin loppu perheen, mutta katsotaan miten käy :)

-S

Vanhempainvartit

Pitkästä aikaa vähän kuulumisia. Elämää menee eteenpäin tasaiseen tahtiin. Juuri tuli puoli vuotta elämää tällä puolen Atlanttia täyteen.

Viime viikolla meillä oli lasten vanhempainvartit koululla. Koulua on nyt käyty ensimmäinen semester, joten oli aika tavata lastemme opettajat "Parent Conference:ien " merkeissä. Näihin vanhempainvartteihin on varattu opettajille yksi ilta sekä kaksi kokonaista päivää. Eli oppilailla oli vapaata koulusta viime viikon keskiviikko ja torstai, koska opettajat pitivät vanhempainvartteja. (Lisäksi perjantaikin oli vapaata koulusta, koska oli Veterans Day.) Hieman eritavalla järjestetty nämä vanhempainvarttitapaamiset kuin Suomessa. Tiukka kahden ja puolen päivän rutistus ja sitten on vartit pidettynä.

Jokaiselle oppilaalle ja vanhemmille oli varattu 20 minuuttia aikaa opettajan kanssa. Varttien väliin ei ollut jätetty yhtään väliä, joten tästä 20 minuutista ei lipsuttu. Olin varannut meille ensimmäiset mahdolliset varttiajat tiistai-illalle (16.00 ja 16.20). Ensin meillä oli nuoremman lapsen vartti. Tässä kahdessa kymmenessä minuutissa käytiin tehokkaasti läpi kaikki kokeet ja testit, jotka hänelle on tehty sekä katsottiin miten ne ovat sujuneet. Keskustelussa käytiin vain läpi opillisia asioita, emmekä edelleenkään tiedä kuinka paljon lapsemme sählää, höpisee, vaeltelee tai touhuaa jotain muuta asiaan kuulumatonta luokassa tai muualla koulussa😊

Opillisesta nuorimmaisella menee kuulemma mukavasti. Kirjoittaminen ja lukeminen ovat edistyneet hyvin. Matikassakin pärjää kuulemma ihan kivasti. Ainoa asia, josta opettaja ei ollut oikein päässyt selvyyteen oli luetun/kuullun ymmärtämisen taso. Kotona tätä englannin osaamista näkyy vielä melko vähän, joten en osaa sanoa miten hyvin nuo opettajan arviot pitävät paikkansa. Mutta yhden asian meidän tokaluokkalainen on ainakin oppinut.... hän käyttää THE sanaa erittäin sujuvasti ja erittäin paljon. Tässä muutama esimerkkilause:

- This is the funny. (Oli tällä lauseella selittänyt luokkakaverille, että kyseessä on vain paloharjoitus, ei oikea tulipalo. Luokkakaveri oli kuulemma vastannut: "This is not funny!")

- This is the not. (jos hän haluaa vastata johonkin, ettei asianlaita ole näin)

- This is my sister's the butt.

(Eilen katseltiin Youtubesta muutama The Joulukalenterin jakso. Jotenkin se tuli mieleen kun kuunteli näitä poikamme lausahduksia....)

Nuorimmaisen vartti kesti tasan kaksikymmentä minuuttia. Sieltä lähdimme koko porukka juoksujalkaa toiselle puolelle koulua tyttäremme varttiin. Myös hänen vartissaan käytiin opillinen puoli läpi. Opettaja oli ottanut printin, missä näkyi tähän astiset suoritukset. Mukavasti on vanhemmalla lapsellammekin mennyt. Ilmeisesti hän puhuu koulussa jo rohkeasti englantia. Kirjoittaminen on alkanut sujumaan. Ainoa asia, joka kuulemma turhauttaa häntä on se, ettei hän pysty vastaamaan niin kuin hän vastaisi, jos saisi kirjoittaa suomeksi. Matikkakin on ruvennut sujumaan ihan kivasti. Alkuun se tuntui vähän hankalalta, koska täällä mekaanisen laskemisen lisäksi vastaukset tulee usein selittää myös sanallisesti. Kertoa siis miksi vastaus on näin. Tai miksi tehtävässä oleva esimerkkilasku on laskettu väärin. Välillä sekä lapsella että vanhemmilla on noussut sauhu korvista, kun tehtävissä on lukenut "Explain your thinking".... Mutta nyt nämä laskut ovat ruvenneet sujumaan, kun niihin on tottunut. 

Jos olen oikein ymmärtänyt nämä olivat lukuvuoden ainoat vartit. Eikä minulla ole oikein selvinnyt missä vaiheessa täällä saa todistuksia tai väliarviointeja. Mutta eiköhän se jossain vaiheessa selviä meille. Mielenkiinnolla jäämme odottelemaan. 

Ja ensi viikolla on sitten Thanksgiving eli taas pari päivää vapaata aamuherätyksistä ja eväiden tekemisistä 👍

-S

edit: Ihan unohtui mainita eräs asia liittyen vanhempainvartteihin. Pari viikkoa ennen vartteja vanhempainyhdistys lähestyi vanhempia sähköpostilla, jossa pyydettiin jälkiruoka- ja juomalahjoituksia opettajille varttipäiviksi. Vanhempainyhdistys osti suolaista syötävää ja kattoi opettajille opehuoneeseen pöydän koreaksi. Varttien jälkeen tuli vanhempainyhdistykseltä jälleen sähköposti, jossa kiiteltiin jälkkäri- ja juomalahjoituksista. Opettajat olivat olleet kuulemma yllätettyjä ja mielissään, kun pääsivät nauttimaan opehuoneen tarjoiluista ruokatunnilla ja kahvitauolla varttipäivien aikana. Ja varmasti pysyivät opet hyvällä tuulella vanhempainvarteissa, kun oli mahat täynnä 😉

Olen huomannut, että täällä vanhempainyhdistys kiittelee esim. sähköposteissaan opettajia arvokkaasta työstä, jota he tekevät. Toki he myös mahdollistavat lapsille sellaisia juttuja joihin julkisella koulupuolella ei olisi muuten mahdollisuuksia (retket, tarvikkeita luokkiin jne.). Suomessa vanhempaintoimikuntien toiminta taitaa enemmän painottua tuonne oppilaiden viihtyvyyden ja hyvinvoinnin tukemisen puolelle.

Lenkkeilyä

Moi,
Olen harrastanut juoksemista epäsäännöllisen säännöllisesti noin viisi vuotta. Olen juossut reilu kymmenen puolimaratonia ja neljä maratonia. Juokseminen on sitä kuuluisaa omaa aikaa. Tammelassa oli mahtavat juoksumaastot. Syrjäharjulla sai nollattua hyvin työpäivän jälkeen, kun ihasteli maisemia ja haisteli metsän tuoksuja.

Toinen tärkeä syy miksi juoksen on se, että se tarjoaa aikaa jutella ystävien kanssa ilman "äitiiiii"-huutoja. Mikä sen parempaa kuin juosta ja jutella ystävän kanssa rauhassa kaikesta mitä mielessä on. Ja joskus sitä päädytään juttelemaan jopa melko syvällisiä asioita. Ystävän kanssa juokseminen pakottaa myös lähtemään lenkille silloinkin kun ei millään jaksaisi. Ilman juoksutreffejä olisi minulta jäänyt monet aamulenkit välistä.

Huomattuani, että juokseminen tarjoaa mahdollisuuden omaan aikaan kehittelin hieman näitä lenkkireissuja pidemmäksi. Maratonreissut ovat olleet minilomia. Kun reissussa on muutaman päivän hyvässä seurassa ehtii käydä katsomassa nähtävyyksiä (Euroopasta löytyy monia hienoja kirkkoja 😉), shoppailla, syödä hyvin ja käydä sitten juoksemassa pikku lenkkikin yhtenä päivänä. Mikä sen mukavempaa kuin yhdistää monta mukavaa asiaa. Ja onhan se niin, että kun on joku tavoite mitä varten treenaa, sitä tulee lähdettyä helpommin lenkille.

Muutettuamme tänne lenkille lähtö on ollut vaikeaa. Ensinnäkin minulla ei ole "juoksusiskojen" seuraa täällä. Ei voida suunnitella mihin sitä seuraavaksi mennään porukalla juoksemaan. Uusi ilmasto on myös tuonut omanlaisensa haasteet. Jos Suomessa talvella oli välillä vähän haastavat kelit ja juoksemiset jäivät vähemmälle, nyt on asian laita vähän toisin... Täällä oli kesällä pitkään niin kuumaa, että tällainen viileässä juoksija oli hätää kärsimässä. Lenkeistä ei tullut mitään. Vaikka varustauduin mahdollisimman hyvin kuumaa keliä silmällä pitäen, lenkit jäivät kesken. Ja se harmitti hirvittävästi.

Mutta onhan tässä hyviäkin puolia. Uusia lenkkimaastoja on paljon (myös eksymisen paikkoja). Kun ei ole liian kuumaa niin on mukava keli jolkotella. On myös ollut jännittävää seurata virtuaalisesti ystävien menoa juoksutapahtumissa ja lenkeillä. On kutkuttavaa valvoa yöllä ja seurata kuinka ystävien matka etenee esim. HHM:llä.

Ja kaikkein mukavinta on se, että pääsee uusiin juoksutapahtumiin (toki olisi kiva, jos siellä olisi suomalaiset juoksukaverini). Olen nyt käynyt kahdessa eri tapahtumassa. Heinäkuussa kävin Washingtonin osavaltiossa juoksemassa kympin Twilight Half Marathon-tapahtumassa. Alunperin olin ajatellut juosta siellä puolikkaan, mutta kun lämpömittari näytti vähän ennen starttia lähes 30 astetta plussaa, ajattelin ettei ole mitään järkeä lähteä juoksemaan puolikasta, kun olin käynyt tosi vähän juoksemassa huhtikuisen maratonin jälkeen.

Tapahtuma oli hyvin järjestetty. Ilmoittauduin vasta paikan päällä. Se sujui näppärästi ja nopsasti. Hinta oli aika suolainen (niin kuin täällä monissa muissakin tapahtumissa, vaikka ilmoittautuisi hyvissäkin ajoin) varsinkin jos vertaa noihin itäisen Euroopan juoksutapahtumiin, joissa olemme käyneet. Tunnelma oli rento ja ihmiset hyvällä tuulella. Reitti oli mukava, tasainen ja maisemat kauniit. Tapahtumaa mainostettiin tapahtumaksi, jossa pääsee juoksemaan "illalla jolloin on viileämpää". Harmittavasti täällä oli juuri helleaalto, joten viileää ei ollut, mutta se oli mukavaa, että juoksun lähtö oli vasta kuudelta illalla.

Suurin osa juoksutapahtumista täällä alkaa hyvin aikaisin, yleensä lähtö on viimeistään kuudelta tai seitsemältä. Tämä johtunee siitä syystä, että silloin on helpompi sulkea teitä. Täällä tuota liikennettä riittää aina kellon ajasta riippumatta. Toinen tapahtuma, jossa olen käynyt täällä oli Garlic Festival-tapahtuman yhteydessä järjestetty juoksutapahtuma. Juoksin täällä puolikkaan. Ilmoittautumisen olin taas jättänyt tapahtuma-aamuun. Odottelin loppuun asti millainen keli tulee. Ilma oli viileä, joten heräsin viideltä ja lähdin kuuden maissa kohti tapahtumapaikkaa. Ilmoittautuminen sujui taas näppärästi paikan päällä. Reitti oli upea, se kiersi maalaismaisemassa päivän valjetessa. Lenkki kierrettiin kahteen kertaan. Matkan varrella oli pari pitkää nousua. Mutta onneksi myös laskua löytyi tasaamaan sykettä nousujen jälkeen.

Molemmissa tapahtumissa oli huoltopisteitä matkan varrella, joista sai juotavaa. Maalissa odotti kalja/siideriteltta, josta juoksivat saivat kaksi ilmaista juomaa. Ensimmäisessä tapahtumassa oli myös pientä naposteltavaa maalissa (tamaleja ja pipareita 😊) Ekasta tapahtumasta sai hienon paidan ja toisesta ison valkosipulin ja juoksusukat. Ja toki molemmista sai myös muistomitalit.

Se täytyy vielä nostaa esiin näistä kummastakin tapahtumasta, että molemmissa oli paljon ihmisiä, jotka kävelivät koko matkan. Ja vauhdikkaasti kävelivätkin! Juoksijoiden joukosta löytyi myös monen kokoista osallistujaa, enemmän kuin suomalaisista tapahtumista. Hieno juttu!

Molemmista tapahtumista jäi hyvä fiilis itselle, vaikka itse juoksu kulki todella hitaasti.... Mutta kun kaikki oli hyvin organisoitu, niin tällainen pikkujuttu ei niin sitten haittaa.

Tästä tuli tällainen sekava sillisalaatti, en oikein itsekään tiedä mikä tässä oli varsinainen idea. Vähän niin kuin mun juoksuharrastus 😂

Twilight Half Marathon, 10K and 5K

Garlic Festival Half Marathon, 10K and 5K

- S

Koulu

Moikka,
Lapsilla alkoi viime viikon tiistaina vihdoin koulu. Jännitys oli melkoinen (ainakin minulla) maanantai iltana, eikä uni meinannut tulla. Vanhemman lapsemme jännitystä lievensi eräs melko mukava tapaus. Ovikellomme soi maanantaina ja oven takana olivat viereisessä talossa asuva perhe (äiti, isä ja tytär). He olivat tulleet tuomaan S:lle pipareita ja kertomaan, että heidän tyttönsä on samalla luokalla ja on S:n kaverina ekana päivänä koulussa ja auttaa jos tarvetta on. Oli ihana nähdä, kuinka tyttäremme kasvoille tuli iso hymy ja hän huokaisi helpottuneena.

Tiistaina sitten lähdimme koko perheen voimin koululle. Lapset kerääntyivät saliin ja sieltä he sitten lähtivät opettajien johdolla omiin luokkiinsa. Kyllä me vähän ihmetellen katselimme Jannen kanssa toisiamme, kun molemmat lapsemme lähtivät reippaasti kohti omia luokkiaan. Olimme varautuneet siihen, että jompi kumpi lyö liinat kiinni, eikä suostu lähtemään. Ehkä neljän kuukauden kesäloma oli tehnyt tehtävänsä ja lapset olivat enemmän kuin valmiita kouluun!

Lapsemme käyvät julkista alakoulua. Koulussa on luokat eskari-6. Oppilaita on yhteensä noin 450. Luokat ovat melko isoja. Nuoremman lapsemme luokalla (2. luokka) on 26 oppilasta ja vanhemman luokalla (5. luokka) 32 oppilasta. Täällä luokka-aste määräytyy sen mukaan onko syntynyt ennen vai jälkeen syyskuun ensimmäisen päivän (alkuvuotiset aloittavat koulun vuotta aiemmin kuin Suomessa). Tästä syystä vanhempi lapsemme hyppäsi yhden luokka-asteen yli tänne muuttaessamme. Onneksi nuorempi lapsemme on loppuvuotinen, joten hänen ei tarvinnut siirtyä ykköseltä kolmoselle.

Lastemme koulun toimintakulttuurissa korostuu positiiviseen toimintaan kannustaminen.  Koulussa on käytössä positiivisen palautteen järjestelmä. Vähän samanlainen kuin Suomessa joissain koulussa käytössä oleva Prokoulu-toimintamalli. Tämä on omasta mielestäni loistava toimintamalli! Olen käynyt muutamassa koulutuksessa, jossa tätä toimintamallia on käyty läpi ja koen sen olevan tehokas systeemi. Ideana on, että lapset saavat toivotunlaisesta käytöksestä positiivista palautetta. Naapurin poika tuli viime viikolla kertomaan minulle ylpeänä, että oli jo saanut ensimmäisen positiivisen palautelapun 😊

Toisena päivänä lapset menivät jo rohkeasti bussilla kouluun. Bussi hakee tuosta asuntokompleksimme pääsisäänkäynnin luota kello 6.58. Koulu alkaa 7.45. Eli kello pärähtää aamulla kuudelta. Viime perjantaina näimme jo melkein myöhästymisen bussista. Pieni tyttö juoksi toinen lenkkari jalassa ja toinen kädessä bussiin ehtien siihen juuri ja juuri. Koulu loppuu 14.05 paitsi keskiviikkoisin, jolloin se päättyy jo 13.35. Päivät ovat joka luokka-asteella yhtä pitkiä. Ei ihme, että viime viikolla eskarilainen nukahti bussissa tyttömme viereen. Bussikuski sitten kävi herättelemässä hänet, kun bussi tuli tähän meidän pysäkille.

Koulupäivien pituuden lisäksi toinen isompi ero lukujärjestyksissä Suomeen verrattuna on se, että taito- ja taideaineita on hyvin niukasti lukujärjestyksessä. Molemmilla lapsillamme on 2x30 minuuttia liikuntaa viikossa. Samoin musiikkia on 2x30minuuttia. Kuvaamataitoa ei ole lukkareissa ollenkaan. Lapset totesivatkin, ettei liikuntatunneilla pahemmin ehdi tekemään muuta kuin menemään jonoon....

Toinen asia mitä lapsemme ovat kovasti kummastelleet ovat monenlaiset eväät, joita lapsilla on. Kuulemma (?) melkein kaikilla on pieni sipsipussi eväslaukussa tai joku muu kiva herkku. Ja juomaksi suurimmalla osalla, jotka tuovat omat eväät, on pillimehu. Ja erityistä kummastusta on herättänyt koulusta ostettava ruoka. Viime viikolla listalla oli mm. kananugetit, juustopitsa, hampurilainen jne. Tähän asti lapsemme ovat olleet tyytyväisiä eväisiin, jotka olen laittanut heille. Heillä on ollut eväänä mm. makaroonilaatikkoa, nuudeleita & kanaa. Ja herkkuna viinirypäleitä tai kuivattuja banaanilastuja.

Opiskelut eivät ole vielä lähteneet kunnolla käyntiin. S:llä oli ollut matikan lähtötasotesti. Siinä pulmaa oli aiheuttaneet erilaiset matemaattiset symbolit (esim. jakolaskusymboli on erilainen kuin Suomessa). Samoin matemaattiset sanat olivat olleet haastavia. Ilmeisesti S ymmärtää melko hyvin mitä tunneilla puhutaan ja hän myös itse puhuu jo koulussa englantia. Nuorempi lapsemme käyttää kuulemma sujuvasti google-kääntäjää. Ja on hänkin jo jotain oppinut. Perjantaina hän tilasi sujuvasti itselleen juoman ravintolassa. "One coke, please" tuli niin pontevasti!

Ilmeisesti lastemme englannin kielen taidot on testattu myös. S totesi, että osasi muutamia kohtia ihan kivasti. J totesi ettei osannut mitään.

-S

Kouluun tutustumisilta

Vihdoinkin! Tässä on nyt toukokuusta asti odoteltu koulun alkamista. Hieman liian pitkä kesäloma tämä neljä kuukautta, ainakin minun mielestäni. Toukokuussa kävimme koulun toimistolla piipahtamassa ja kiertämässä koulun koulupäivän päätyttyä. Mutta muuten ei olla koulumaailmaan sen kummemmin päästy ottamaan lähikontaktia.

Koulut alkavat täällä Hillsborossa ensi tiistaina. Tänään oli lastemme tulevalla koululla tutustumisilta. Kyllä sitä on odotettu. Tunnelma rupesi olemaan sen verran riehakas, että vein lapset leffaan päivällä vähän rauhoittumaan/omia hermojani lepuuttamaan. Isot popparit ja löhötuolit rauhoittivat meitä kaikkia.

Tutustumisiltaa oli mainostettu teemalla "Tapaa lapsesi tuleva opettaja". Jos tänään ei päässyt paikalle huomenna voi soittaa koululle ja kysellä kuka lapsen tuleva opettaja on. Tätä ennen lapsen tulevaa opettajaa ei ole saanut tietää.

Lähdin lasten kanssa kolmistaan koululle, koska J oli vielä töissä. Sovimme, että hän tulee sitten suoraan koululle kun töiltään pääsee. Tilaisuus alkoi sillä, että koulun liikuntasalissa jokainen oppilas kävi hakemassa oman luokka-asteen pöydän äärestä lapun, jossa luki tulevan opettajan nimi. Menimme ensin hakemaan tulevan kakkosluokkalaisen lapun. Hänen tuleva opensa on Ms. F. Lapsemme muistivat heti, että hänen kanssaan olemme jutelleet toukokuussa kun kävimme koululla. Nuorempi lapsemme huokaisi helpotuksesta, ilmeisesti opettaja oli hänelle mieluinen. Sitten menimme vitosluokkalaisten jonoon. Täällä pöydän takana oleva nainen kysyi pojaltamme hänen nimeään. Hän luuli, että poikamme on tulossa vitoselle... Lapsemme ovat ilmeisesti melko pitkiä täkäläisen mittapuun mukaan.... Korjattuani, että tyttäreni on tulossa vitoselle hän sai lapun, jossa kerrottiin hänen tulevan opettajan olevan Mr. J.

Tämän jälkeen lähdimme käymään kummankin tulevassa luokkahuoneessa. Menimme ensin Ms. F:n luokkaan. Siellä pääsin täyttämään ison kasan lupalappuja ym. Tämä meni vielä oikein hyvin. Mutta sitten iski suuri hiki päälle....

Meillä oli lista tarvikkeista jotka piti hankkia koulua varten. Olimme käyneet hankkimassa kaikki listalla olevat tavarat hyvissä ajoin (= heti kun ne tulivat kesäkuussa kauppoihin). Tänään sitten iltapäivällä nimikoin näitä tavaroita S:n kanssa. Esim. kaikkiin 24 liimapuikkoon oli kirjoitettu permanent-tussilla nimi. Samoin Fiskarsin saksiin, puukyniin, tusseihin, nenäliinapaketteihn jne. Mutta eihän niitä olisi tarvinnut nimetä.... Nämä koulutarvikkeet kerättiin kaikki yhteisiin laatikoihin..... Eli tulevat yleiseen käyttöön. Vaikka olin varustautunut teknisellä urheilupaidalla niin hiki valui pitkin selkää samalla tavalla kuin maratoonia juostessa. Onneksi eräs äiti lohdutti minua, että hän oli tehnyt samalla tavalla viime vuonna. En siis ollut varmasti ensimmäinen joka teki näin.

Vanhemmalla lapsellamme meinasi hieman päre palaa, kun en saanut hänen opettajaltaan heti selkeää vastausta mitä näiden nimettyjen tavaroiden kanssa tehdään. Mun hikoilun määrä rupesi olemaan tässä vaiheessa jo niin paha, että kaipasin otsalle hikipantaa, joka olisi pysäyttänyt päästä tippuvan hien. Onneksi juuri silloin henkiseksi hikipannaksi kiirehti töistä päässyt J. Sain itseni koottua ja tilanteen selvitettyä, kun hän lähti nuoremman lapsemme kanssa tervehtimään Ms. F:ää. Mr. J sanoi, että tyttäremme voi pitää nimetyt vihkonsa. (Kävin nyt kuitenkin varmuuden vuoksi ostamassa muutaman vihkon, liimapuikkoja ja puukynät jotka S voi viedä luokkaansa yhteiseen jakoon). Ja näihin en kirjoittanut nimiä...

Saimme myös lastemme opiskelijanumerot, joiden avulla pystyin kirjautumaan koulubussipalvelusivulle. Olinkin jo naapurin rouvalta kuullut, että koulubussi tulee melko hyvissä ajoin hakemaan lapset kouluun. Ja näinhän se on... Enpä usko, että meidän lapset valittavat näiden Amerikan vuosien jälkeen enää "kasin aamuista". Täällä koulu alkaa 7.45. Bussi tulee hakemaan lapset 6.58, eli meidän on hyvä olla pysäkillä viimeistään 6.50. Tarvinnee vähän aikaistaa nukkumaanmenoa.....

Mielenkiinnolla jään odottamaan millaista koulunkäynti täällä on.
-S

Tässä mä istun

Moikka,

Tässä punaisella tuolilla minä istun ja olen henkisenä tukena. Tai tulkkina. Poikamme oli useampana päivänä pyöräillyt pihapiirissä leikkivien lasten ohi uskaltamattta kuitenkaan sanoa heille mitään. Kovasti olen rohkaissut ja sanonut, että käy vaikka huikkaamassa "Hi", mutta eiliseen asti rohkeus ei ole riittänyt. Mutta eilen hän tuli taas pyöräkierrokseltaan iso hymy huulilla ja kertoi, että oli uskaltanut sanoa "Hi". Ja taas hän lähti uudelle kierrokselle. Seuraavan kierroksen jälkeen hän tuli kertomaan, että oli sanonut pihalle leikkiville lapsille "I am from Finland.". Ennen seuraavalle kierrokselle lähtöä harjoiteltiin kuinka sanotaan "My name is J". Ja niin hän lähti taas. Hankalin lause, jota käytiin monta kertaa varmistamassa ennen kuin se sanottiin oli "I do not speak English". Mutta kuulemma senkin sanominen oli onnistunut joten kuten.

Ja siitä se lähti. Ilta yhdeksään asti hän leikki lasten kanssa pihalla. Ja nyt ollaan taas pihalla. Minun pitää kuulemma istua tässä tuolilla ihan varmuuden vuoksi. Ja kyllähän minä istun.

Nuorempi lapsistamme ei ole osoittanut kovin suurta kiinnostusta englannin kieltä kohtaan. Nyt viimeisten viikkojen aikana on kuitenkin tapahtunut muutos. Hän kyselee telkkariohjelmia katsellessaan useasti: "Mitä tuo tarkoittaa?", samoin hän lueskelee sanoja rakennuksista ja muualta. Ilmeisesti nyt on löytynyt pieni kipinä kielen oppimiseen.

Vanhemmalla lapsellamme on hieman erilainen lähestyminen tuohon englannin oppimiseen. Hän on alusta asti ollut kiinnostunut mitä sanat tarkoittavat ja miten sanat lausutaan. Lisäksi hän on lueskellut englannin oppikirjoja. Toki hän oli myös ehtinyt opiskelemaan englantia vuoden koulussa ennen kuin muutimme tänne. Hän ilmeisesti myös ymmärtää melko paljon mitä ympärillä puhutaan, muttei ole vielä uskaltautunut puhumaan. (Hän ei kuulemma viitsi sanoa mitään ääneen, jos hän lausuu väärin tai unohtaa jonkun sanan...) Eilenkin hän keksi miten voi sujuvasti kommunikoida pihapiirin lasten kanssa.... hän haki kännykkänsä ja käytti sujuvasti Google kääntäjää.

Mielenkiinnolla seuraan tästä punaiselta tuolilta miten asiat etenevät.
-S