Vaikka tämä kokonaisuudessaan onkin mukava, tuntuu silti hieman raskaalta, että ei vielä ole paikkaa minne kunnolla levittää tavaransa, sekä hankkia toimivia huonekaluja. Näistä huonekaluista karmeimpia ovat sängyt, jotka tuntuvat olevan 30 cm paksuja jousivirityksiä, joissa pieninkin liikahdus muuttuu 10 minuuttia kestäväksi aaltoliikkeeksi. Yhtenä aamuna näin unta, että kelluin patjalla pienissä aalloissa, kunnes havahduin unesta ja mietin, että mikä hemmetti tätä sänkyä oikeasti heiluttaa. No vieressähän istui vaimo, joka veti juoksutrikoita, juoksusukkia, geelivyötä ja juoksutoppiaan päälle aamulenkkiä varten sen verran innokkaasti, että meinasin tipahtaa lattialle omalta sängynpuoliskoltani. En malta odottaa kunnon skandinaavipatjoja, jotka olemme suunnitelleet hankkivamme Ikean monipuolisesta valikoimasta.
Viime viikonloppuna oli Memorial Day, mikä tarkoitti meille lähinnä ylimääräistä vapaapäivää, koska maanantai oli vapaana kalenterissa. Suuntasimme lauantaiaamuna auton nokan kohti rannikkoa ja siellä olevaa Thor's Well nimistä nähtävyyttä. Tämä nähtävyys on periaatteessa reikä vulkaanisessa kalliossa, josta vuoroveden ollessa ylhäällä vesi nousee aaltojen voimasta ylös ja palautuu nopeasti alas, luoden mahtavan "vesi tulee ja vesi menee" efektin. Ajomatkaa kertyi mukavat 130 mailia per suunta, mutta lisäsimme tähän vähän extraa ja ajoimme coast highway 101:stä vielä ylös Pacific Cityyn asti. Rannikko on hyvin erilainen kuin se mitä Kaliforniassa totuimme näkemään, mutta kerrassaan vaikuttava. Uskomattoman hienoja metsiä, kivikkoa ja luontoa. Näimme jopa harmaavalaan, joka oli matkalla pohjoiseen aivan rantaviivaa viistäen.
Lapsetkin olivat uskomattoman reippaita, vaikka autossa istumista kertyikin päivälle paljon ja uni tuli melko nopeasti kunnes kotiin vihdoinkin pääsimme. Heitimme vielä illan hämärässä paikallisoppaamme Ilkan kotiin Portlandin keskustaan, joten pääsimme vielä ihailemaan Portlandin rakennusten valoja yön pimeydessä.
Pacific Citystä löysimme hienon hiekkarannan, jonka edessä oli muutama korkeahko hiekkadyyni. Mielessäni kuvittelin mahtavan merimaiseman, joka dyynien takaa avautuu. Kiipesimme pojan kanssa dyynin laelle ja mitä sieltä löytyikään? No paikalliset rannalla lomailevat tietenkin, ainoana erona normaaliin rantaelämiseen oli se, että täällä ajetaan perille asti pick upeilla. Kirjaimellisesti...

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti