Ei ole elämää ilman koripalloa

Mistä on Amerikkalainen perhe-elämä tehty? Pitkistä työpäivistä, iltapalavereista, lasten harrastuksista, rahan tuhlaamisesta, pakasteruoasta harrastusten välissä ja lyhyistä TV-ohjelmista pitkien mainoskatkojen välissä. Niistä on amerikkalainen perhe-elämä tehty.

Tosiaan S on saanut viime viikkoina maistaa todellista ”Soccer mom” elämää. Vanhempi lapsistamme päätti ilmoittautua koripallo- sekä lentopalloleirille. Täällä tarjotaan lapsille mahdollisuuksia harrastaa kesällä ja heidän on mahdollista täyttää kalenterinsa eri tasoisilla urheiluleireillä. Leiri on sinäänsä harhauttava sana, koska käytännössä nämä ovat tunnin tai puolentoista mittaisia treenejä eri lajien parissa. Valittavissa on tasoja alkeiskursseista aina edistyneisiin asti. Tyttömme pelasi varman päälle ja otti koripallosta ”scrimmage” eli pelileirin ja lentopallosta alkeiskurssin.

Ensimmäinen kerta koripallotreeneissä sai kaipaamaan Suomea. Olimme ensimmäisinä paikalla vaikkakin vain noin 15 minuuttia ennen treenien alkua. Heittelimme tyttären kanssa ja odotimme innolla millaista porukkaa treeneihin alkaa saapumaan ja tyttäremme jo mielessään kuvitteli ne kaikki ihanat uudet kaverit joita hän saa. Yksi kerrallaan kentälle alkoi raahautumaan eri kokoisia ja näköisiä poikia, joita yhdisti ainoastaan se, että he kaikki saapuivat kentälle ulkotossuissa ja osa jopa farkkushortseissa. Siinä vaiheessa, kun kentällä oli 8 poikaa ja tyttäremme, olin jo ihan varma, että hän jättää leikin kesken. Mutta jotakin on tuossa tytössä tapahtunut. Hän alkupettymyksen jälkeen meni rohkeasti aloitusrinkiin ja aloitti lämmittelyn muiden mukana. Ite ohjaus oli kaukana siitä, mitä Suomessa ollaan tuon ikäisille totuttu opettamaan ja keskittyi lähinnä pallon pompottamiseen ja ihme selän takaa kuljetuskikkailuun.

Sitten koittivat itse pelamaaminen. Tyttäremme otti alussa varovaisen rennosti, mutta alkoi pian ottamaan peliä enemmän tosissaan. Mitään käsitystä jukkuepelistä ei tällä herraseuralla tuntunut olevan ja suomalainen FoKoPo:ssa kovan juniorikoulutuksen saanut tyttö selvästi oli järkyttynyt sohlauksen määrästä. Kaiken kyllä kruunasi se, että tämä tyttö dominoi kentän molempia päitä ja yritti saada muita mukaan joukkuepeliin. Tämä meni sen verran hienosti, että seuraavissa treeneissä eräs isä lähestyi minua ja kertoi hänen poikansa toivoneen pääsevän tänään pelaamaan tyttömme joukkueeseen.

Tästä on hyvä jatkaa ja korisleirejä pyritään ottamaan myös syksyyn, jotta kosketus palloon säilyy alkutalven koulujoukkueen try outteihin. Itse kausihan täällä alkaa vasta keväällä.

Lentopallo oli koko perheelle uutta. Saman tyylinen ”leiri” oli kyseessä, mutta erona on se, että tällä kertaa treenit ovat hienosti suunniteltu ja opetus systemaattista. Uskomattoman hienoilla perusharjoitteilla näitä lentopallon tulevia lupauksia viedään askel askeleelta kohti oikeaa pelaamista, samalla kuitenkin perusharjoitteita tehden. Tämä on onnistunut sen verran hyvin, että tyttäremme päätti jo koittaa seuraavalle tasolle ja ehkä myöhemmin oikein koulun joukkueeseen. Nyt haasteena on tuo nuorempi lapsemme, joka kulkee mukana siskonsa treeneissä. Osoittaa uskomatonta urheilullisuutta kun käy tauoilla joko heittelemään koripalloa tai kikkailemaan lentopallon kanssa, mutta ei suostu menemään yhteenkään alkeiskurssiin vaan kesittyy kuulemma mielummin puhelimella pelaamiseen siskonsa treenien aikana. Voi kun saisi jotenkin herätettyä hänelle halun mennä mukaan, koska taitoa on vanhempien geeneihin nähden jopa yllättävän paljon.

Itse kun olen yleensä silloin töissä, kun nämä harjoitukset tapahtuu, tarkoittaa tämä sitä, että S ajaa lapsia koululta toiselle ja hoitaa välissä muonituksen. Hetken jaksoimme tehdä ns. viikkoruokia eli makaronilaatikkoa tai spaghettikastiketta, mutta melko pian löysimme itsemme kaupan pakastehyllyltä ”TV-dinnereitä” selailemasta. Toisaalta, näiden ”pakasteherkkujen” laatu on täällä sen verran hyvä, että sekin siirtää kynnystä viikkoruokien valmistamisesta korkeammalle.

Itse olen myös jatkanut koripallon pelaamista siitä, mihin Reijon ja Ismon keskiviikkonkoriksessa jäätiin. Tuo vuorohan oli Suomessa aivan loistava; kovakuntoiset hieman vanhemmat ja vähän näitä vanhempia nuoremmat entiset pelaajat kokoontuivat pelaamaan puolitoistatuntia ilman taukoja. Ilmottauduin kesäliigaan Beavertonin THPRD:lle (Tualatin Hills Park and Recreation District) ja eräs joukkue minut ”draftasi” mukaan. Oletuksena ja sopimuksena oli, että pelaisimme 3 tasoisessa liigassa sitä 3. divisioonaa, mutta ilmeisesti joukkueenjohtajallamme oli kova usko taitoihimme ja oli kaikessa hiljaisuudessa ilmoittanut meidät 1. divisioonaan. Ensimmäinen peli paljasti tasosta karun totuuden siinä vaiheessa kun vastustajien kolmannen nopean hyökkäyksen jälkeen ja kolmannen vastustajan donkin jälkeen olimme 6-0 tappiolla. Pelit ovat päättyneet tasaisesti meidän noin 30-50 pisteen tappioon. Osaksi myös siksi, että 8:sta ilmoittautuneesta pelaajasta, meitä on pelissä aina se 5. Itse nautin kyllä edelleen pelaamisesta ja otankin sen täysin kuntoilun kannalta, mutta sen voin todeta, että joukkuepeliä täällä ei ilmeisesti opeteta kenellekään missään eikä ikinä. Kaikki tuntuu perustuvan siihen, että joko heitetään kolmonen mahdollisimman nopeasti ilman yhtään syöttöä tai ajetaan korille 3:a puolustajaa vastaan ja edelleen ilman yhtään syöttöä. Onneksi pääsin myös mukaan työpaikan lounastaukokorikseen, missä pelit ovat enemmän omalla tasolla, sekä paremmalla huumorilla varustettuja. Nyt tulee pelattua parhaimmillaan 3 peliä viikkoon ja ottaen huomioon, että alle kuukauden päästä täytän neljäkymmentä, voitte kuvitella kuinka nopeasti palautuvalla vanhalla raakilla on paikat jumissa.

Kelit ovat olleet täällä mahtavat. Jos oikein laskin, niin tänään saavutimme 38. yhtäjaksoisen sateettoman päivän. Päivälämpötilat tämän jakson aikana ovat olleet 25C – 36C ja pääosin täysin aurinkoisia. Saa nähdä kuinka pahasti tämä tulee sateena takaisin talven aikana. Osa on sitä mieltä, että täällä sataa putkeen 6kk ja osa sitä mieltä, että 4kk. Mene ja tiedä, kumpikin kuullostaa aika pahalta, mutta ei pitäisi onneksi olla ihan niin pimeää kuin Suomessa, koska muistaakseni täällä tammikuussa oleskellessani aurinko nousi siinä aamu seitsemältä ja laski ilta puoliseitsemän maissa.

Sunnuntaina saamme muuten ensimmäiset vieraamme, kun http://www.annalavida.com/ pistäytyvät yökyläilemässä, heidän mielenkiintoisen Pohjois-Ameriikan turneen varrella.

-J